11 - 20 / 26 tuloksesta

Dorsey Angela, Vieras yössä

6,00
Sisältää marginaaliveron


Angela Dorsey, Vieras yössäLisan elämä muuttuu perin pohjin, kun hänen vanhempansa joutuvat myymään perheen vanhan sukukartanon. Pahimmalta tuntuu rakkaiden hevosten menetys. Katkeroitunut isä ei hyväksy Lisan ystävyyttä kartanon uuden omistajan Charles Pickeringin kanssa, joten Lisa joutuu livahtamaan talille salaa. Tilanne pahenee entisestään, kun kartanoon muuttaa vanhan herran sukulaispoika, joka ei voi sietää Lisaa vaan uhkailee häntä poliisilla. Lisa ei kuitenkaan luovuta, vaan jatkaa öisiä tallikäyntejään. Eräänä iltana hän kohtaa salaperäisen tytön, joka uskoo hänen ja hevosten olevan suuressa vaarassa. Kuka tuntematon on ja mistä hän on saanut hämästyttävät kykynsä ymmärtää hevosia? Entä mitä merkitsevät isän oudot uhkailut? (Takakansiteksti)

 

Kirjailija

 

Angela Dorsey on kanadalainen kirjailija, joka aloitti kirjailijanuransa 28-vuotiaana. Hän on kirjoittanut kirjoja Pollux-hevoskerhoon (nykyään nimeltä PennyGirl). Hänen tuotoksiaan ovan muun muassa Freedom- ja Hevosenkeli-sarjat. Uusin sarja on vuonna 2014 alkanut Talismans of thunder -kirjasarja. Angela innostui hevosista jo nuorena. Ensikosketus hevosiin tapahtui kolmevuotiaana, jolloin Angela ratsasti laitumella isoisänsä avustuksella. Myös kirjoittaminen oli jo nuoren Angelan intohimo. Hän kirjoitti itselleen tarinoita, ja lapsena hän kirjoitti monta kirjaa Nellie-nimisestä tammasta. Koulussa Angela piti erityisesti äidinkielestä ja matematiikasta. 

 

Angela Dorsey, Wikipedia (fi)

 

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Vieras yössä
Tekijä Dorsey, Angela
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Stabenfeldt Ab, Malmö
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 2003
Painos, painopaikka ja -vuosi GGP Media GmbH, Pößneck, Saksa 2004
Sivumäärä 153 sivua
Alkuperämaa Kanada
Alkuperäinen teos (ja kieli) Dark Fire (englanti)
Kääntäjä Rouhiainen, Tarja
Sarja Pollux -hevoskirjakerho, Hevosenkeli-sarja (Horse Guardian -sarjan 1. osan suomennos)
ISBN 91-7117-848-1
Korkeus / cm 21,1 cm
Leveys / cm 13,8 cm
Paksuus / cm 1,5 cm
Paino / g 205 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3
Sidonta Sidottu (kovakantinen), kuvakansi
Koodi AK0717

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Nuorten kirjallisuus, Hevoskirjat

Dorsey Angela, Kuiskaus kuutamossa

5,00
Sisältää marginaaliveron


Angela DorseyKuiskaus kuutamossa. Ali ja hänen äitinsä asuvat vanhalla maatilalla niittyjen ja metsien keskellä. Elämä on huoletonta, kunnes Ali huomaa jonkun liikkuvan öisin tilalla tekemässä tihutöitä. Hän päättää selvittää oudon hiiviskelijän arvoituksen - mutta salaa äidiltä, jolla on muutenkin riittävästi huolia. Salapoliisileikki muuttuu pian totiseksi, kun joku peukaloi Alin tamman, suloisen Daydreamin kauroja. Ali lähtee uhkarohkeasti jäljittämään katalaa myrkyttäjää. Siitä alkaa hänen elämänsä jännittävin seikkailu. (Takakansiteksti)

 

Kirjailija

 

Angela Dorsey on kanadalainen kirjailija, joka aloitti kirjailijanuransa 28-vuotiaana. Hän on kirjoittanut kirjoja Pollux-hevoskerhoon (nykyään nimeltä PennyGirl). Hänen tuotoksiaan ovan muun muassa Freedom- ja Hevosenkeli-sarjat. Uusin sarja on vuonna 2014 alkanut Talismans of thunder -kirjasarja. Angela innostui hevosista jo nuorena. Ensikosketus hevosiin tapahtui kolmevuotiaana, jolloin Angela ratsasti laitumella isoisänsä avustuksella. Myös kirjoittaminen oli jo nuoren Angelan intohimo. Hän kirjoitti itselleen tarinoita, ja lapsena hän kirjoitti monta kirjaa Nellie-nimisestä tammasta. Koulussa Angela piti erityisesti äidinkielestä ja matematiikasta. 

 

Angela Dorsey, Wikipedia (fi)

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Kuiskaus kuutamossa
Tekijä Dorsey, Angela
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Stabenfeldt Ab, Malmö
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 2003
Painos, painopaikka ja -vuosi Painettu Saksassa 2005
Sivumäärä 151 sivua
Alkuperämaa Kanada
Alkuperäinen teos (ja kieli) Swift Current (englanti)
Kääntäjä Sykkö, Pauliina
Sarja Pollux -hevoskirjakerho, Hevosenkeli-sarja (Horse Guardian -sarjan 4. osan suomennos)
ISBN 91-7117-880-5
Korkeus / cm 21,1 cm
Leveys / cm 13,8 cm
Paksuus / cm 1,5 cm
Paino / g 211 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3
Sidonta Sidottu (kovakantinen), kuvakansi
Koodi AK0717

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Nuorten kirjallisuus, Hevoskirjat

Dorsey Angela, Vuoriston vangit

6,00
Sisältää marginaaliveron


Angela Dorseyn hevoskirja Vuoriston vangitElenan perhe asuu jylhien Andien juurella. Eräänä päivänä Elena kohtaa salaperäisen muukalaisen, jonka huonoja uutisia hän ei halua uskoa. Mutta outo näky vakuuttaa epäilevän tytön: Hänen isänsä ja perheen kaksi hevosta ovat hengenvaarassa. Elenan on voitettava pelkonsa ja pelastettava heidät! Vaarallinen matka vie Elenan ylös vuorille, kadonneeseen kaupunkiin ja aavemaiseen luolaan, johon kätkeytyy karmiva salaisuus – uhka muinaisilta ajoilta. Ehtiikö Elena rakkaimpiensa apuun, ennen kuin julmat kondorikotkat hyökkäävät? (Takakansiteksti)

 

Kirjailija

 

Angela Dorsey on kanadalainen kirjailija, joka aloitti kirjailijanuransa 28-vuotiaana. Hän on kirjoittanut kirjoja Pollux-hevoskerhoon (nykyään nimeltä PennyGirl). Hänen tuotoksiaan ovan muun muassa Freedom- ja Hevosenkeli-sarjat. Uusin sarja on vuonna 2014 alkanut Talismans of thunder -kirjasarja. Angela innostui hevosista jo nuorena. Ensikosketus hevosiin tapahtui kolmevuotiaana, jolloin Angela ratsasti laitumella isoisänsä avustuksella. Myös kirjoittaminen oli jo nuoren Angelan intohimo. Hän kirjoitti itselleen tarinoita, ja lapsena hän kirjoitti monta kirjaa Nellie-nimisestä tammasta. Koulussa Angela piti erityisesti äidinkielestä ja matematiikasta. 

 

Angela Dorsey, Wikipedia (fi)

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Vuoriston vangit
Tekijä Dorsey, Angela
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Stabenfeldt Ab, Malmö
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 2003
Painos, painopaikka ja -vuosi Painettu Saksassa 2005
Sivumäärä 153 sivua
Alkuperämaa Kanada
Alkuperäinen teos (ja kieli) Condor Song (englanti)
Kääntäjä Sola, Hanna
Sarja Pollux -hevoskirjakerho, Hevosenkeli-sarja (Horse Guardian)
ISBN 91-7117-870-8
Korkeus / cm 21,1 cm
Leveys / cm 13,8 cm
Paksuus / cm 1,5 g
Paino / g 208 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3
Sidonta Sidottu (kovakantinen), kuvakansi
Koodi AK0717

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Nuorten kirjallisuus, Hevoskirjat

Winqvist Cajsa, Kesä koittaa PIM!

5,00
Sisältää marginaaliveron


Falsterbo Horse Show! Sillä aikaa kun esteratsastaja Kia Kolbe harjoittelee kisoihin, hänen hevosenhoitajansa Pim valmistelee lähtöä hiki hatussa. Pimin keskittymistä häiritsevät rakkausmurheet. Oliko seurustelun aloittaminen Hampuksen kanssa iso erehdys? Perillä Falsterbossa Pimille avautuu uusi maailma: kuuluisia hevosia, huippuratsastajia ja hevosihmisiä kaikista maailman kolkista. Keskellä ihmisvilinää Pim näkee tutut kasvot, jotka saavat hänet sanattomaksi... (Takakansiteksti) 

 

Kirjailija

 

Cajsa Winqvist (s. 1975 Tukholma) on ruotsalainen nuortenkirjailija ja näyttelijä. Hän syntyi Tukholmassa, ja kasvoi Skånessa. Kirjoittamisesta hän kiinnostui jo nuorena, ja hän sai ensimmäisen kirjoituskoneen 11-vuotiaana. Lukion jälkeen hän hakeutui opiskelemaan Tukholmaan, minkä jälkeen hän työskenteli tuotantoassistenttina Ruotsin TV4-kanavalla. Vuonna 1997 hän sai tehtäväksi käsikirjoittaa ja ohjata hevossarjaa Hippo. Tuolloin syntyi tarina Pim-hevosesta. Cajsa on itse hevostyttö, ja hän halusi tuoda ohjelmassa esille sen, että hevosharrastuksen lisäksi ystävät ja kaverit ovat tärkeitä. Pim-hevossarjaa tehtiin televisioon 15 jaksoa, ja sarjaa on sen jälkeen julkaistu myös kirjoina. Cajsa Winqvist on toiminut sittemmin kirjailijana, sekä toimittajana Ruotsin SVT fiktio-ohjelmien parissa. 

 

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Kesä koittaa, PIM!
Tekijä Winqvist, Cajsa
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Stabenfeldt AB, Malmö
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 2003
Painos, painopaikka ja -vuosi Painettu Saksassa 2005
Sivumäärä 150 sivua
Alkuperämaa Ruotsi
Alkuperäinen teos (ja kieli) Sommaren med Pim (ruotsi)
Kääntäjä Grünbaum, Leni
Sarja Pollux hevoskirjakerho / Pim-sarja
ISBN 91-7117-888-0
Korkeus / cm 21,1 cm
Leveys / cm 13,7 cm
Paksuus / cm 1,4 cm
Paino / g 200 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3 (Pientä kulumaa kannessa)
Sidonta Sidottu (kovakantinen), kuvakansi
Koodi ES1217

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Nuorten kirjallisuus, Hevoskirjat, Tyttökirjat

Bryant Bonnie, Kohtalon kisa

5,00
Sisältää marginaaliveron


Bonnie Bryantin kirjoittama Kohtalon kisa on osa Pollux-hevoskirjakerhon Tallijengi-sarjaa. Tallijengille tapahtuu taas! Lisa suree Pepperin ikääntymistä, ja Carolen hevonen Starlight joutuu lepoon kipeän polven takia. Carole avustaa eläinlääkäri Judya ansaitakseen rahaa lääkärinpalkkioihin. Hän näkee syntymää ja kuolemaa, mutta ennen kaikkea hän löytää uuden ystävän, Prancerin. Kun laukkakisat lähestyvät, Carole alkaa pelätä: Prancerin on juostava henkensä edestä – kirjaimellisesti. (Takakansiteksti)

 

Kirjailija

 

Bonnie Bryant on yhdysvaltalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Hänet tunnetaan parhaiten kirjasarjastaan Tallijengi (Saddle Club). Hän syntyi ja varttui New Yorkissa. Lapsena hän vietti kesät Massachusetissa, missä hän pääsi tutustumaan hevosiin. Bryant suoritti yliopisto-opinnot Wisconsinin Appletonissa, minkä jälkeen hän muutti takaisin New Yorkiin. Työnsä lastenkirjallisuuden parissa Bryant aloitti työskentelemällä kirjakustantamossa. Vuonna 1986 Bryantia pyydettiin kirjoittamaan kirjoja "tytöistä ja hevosista". Tästä sai alkunsa Tallijengi-sarja. Sen ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1988. Sarjasta ilmestyi 1990-luvun alkupuolella muutama osa suomeksi Kariston kustantamana sarjanimellä ”Tallikaverit”. 2000-luvulla sarjaa on julkaistu Suomessa Pollux-hevoskerhon kautta.

 

Bonnie Bryant, Wikipedia (fi)

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Kohtalon kisa
Tekijä Bryant, Bonnie
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Stabenfeldt AB, Malmö
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 1992
Painos, painopaikka ja -vuosi Painettu Saksassa 2006
Sivumäärä 134 sivua
Alkuperämaa Yhdysvallat
Alkuperäinen teos (ja kieli) The Saddle Club - 21 Racehorse (englanti)
Kääntäjä Tuittu, Kirsi
Sarja Pollux hevoskirjakerho / Tallijengi-sarja
ISBN 91-7117-908-9
Korkeus / cm 21,1 cm
Leveys / cm 13,7 cm
Paksuus / cm 1,4 cm
Paino / g 202 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3 (Pientä kulumaa kannessa)
Sidonta Sidottu (kovakantinen), kuvakansi
Koodi ES1217

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Nuorten kirjallisuus, Hevoskirjat

Giebken Sabibe, Mustan orin puutarha

5,00
Sisältää marginaaliveron


Lenan ja Brittan lähimetsästä löytyy hylätty puutarha, joka vetää tyttöjä magneetin lailla puoleensa. Millainen paikka korkeiden aitojen takana piileskelee? Yhtenä yönä tytöt päättävät ottaa siitä selvän ja lähtevät kuun valossa pimeään metsään. Kesken reissun tapahtuu kuitenkin jotain hyvin yllättävää: pimeyden keskeltä heidän luokseen rymistelee apua tarvitseva hevonen. Sille löytyy väliaikainen koti puutarhasta, ja hetken tytöt elävät jokaisen hevoshullun unelmaa. Paha ei kuitenkaan malta pysytellä kauan poissa paratiisista. Pian tytöt joutuvat seikkailuun, joka voi päättyä ihan miten vain... (Takakansiteksti)

 

Kirjailija

 

Sabibe Giebken on saksalainen nuortenkirjailija, joka asuu Baijerin osavaltiossa Saksassa. Häneltä on suomennettu kolme kirjaa: Mustan orin puutarha, Salaperäiset kirjeet ja Ystävyys koetuksella. Sabibe on itse ratsastanut 8-vuotiaasta alkaen, ja hänellä on saksalainen ratsuponi nimeltä Jack. 

 

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Mustan orin puutarha
Tekijä Giebken, Sabibe
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Stabenfeldt AB, Malmö
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 2010
Painos, painopaikka ja -vuosi Painettu Saksassa 2010
Sivumäärä 180 sivua
Alkuperämaa Saksa
Alkuperäinen teos (ja kieli) Mondscheins Schatten (saksa)
Kääntäjä Hurme-Keränen, Auli
Sarja Pollux hevoskirjakerho
ISBN 978-91-7245-173-5
Korkeus / cm 21 cm
Leveys / cm 13,5 cm
Paksuus / cm 1,6 cm
Paino / g 232 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3 (Kansissa kulumaa; kansien kulmissa pientä taitetta)
Sidonta Sidottu (kovakantinen), kuvakansi
Koodi AK1217

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Nuorten kirjallisuus, Hevoskirjat

Campbell Joanna, I stridens hetta

5,00
Sisältää marginaaliveron


Joanna Campbells hästbok i stridens hetta. Ända sedan Christina Reese vann sitt allra första löp med Wonders Star har hon känt sig pressad att leva upp till sin mammas rykte som stjärnjockey. Galopptidningarna är fulla av rubriker som “Sådan mor, sådan dotter!” och “Född till vinnare!”. Men efter ett dåligt löp känner Christina att hon aldrig kommer att bli lika bra som Ashleigh. Hon får också känna på vilka fula tricks en del av de rutinerade jockeyerna kan ta till för att vinna. Ska Christina ge upp galoppen efter bara två starter? (Bakpärmstext)

 

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi I stridens hetta
Tekijä Campbell, Joanna
Kieli Ruotsi (på svenska)
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Stabenfeldt AB, Malmö
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 2000
Painos, painopaikka ja -vuosi Painettu Saksassa 2004
Sivumäärä 150 sivua
Alkuperämaa Yhdysvallat
Alkuperäinen teos (ja kieli) Thoroughbred 39 - Living Legend
Kääntäjä Kajgård, Åsa
Sarja Pollux Hästbokklubb (se) / Fullblod-serie 39
ISBN 91-7117-447-8
Korkeus / cm 21,1 cm
Leveys / cm 13,6 cm
Paksuus / cm 1,4 cm
Paino / g 204 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3 (Pientä kulumaa kannessa)
Sidonta Sidottu (kovakantinen), kuvakansi
Koodi ES1217

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Nuorten kirjallisuus, Hevoskirjat, Other Languages, Swedish, Swedish youth

Sellberg Anna, Varo esteitä Sara!

5,00
Sisältää marginaaliveron


Sellberg Anna, Varo esteitä Sara!  Saran kesäloma saa unelmapäätöksen: hän pääsee viikoksi ystävänsä Fannyn luokse Englantiin. Pienessä englantilaiskylässä hän tutustuu Fionaan, joka omistaa upean estetamman Winnyn. Tyttö on kuitenkin vaarassa menettää rakkaan hevosensa isän rahaongelmien vuoksi. Mistä ratkaisu kauheaan tilanteeseen? Viikon varrella Sara ystävineen törmää tuon tuostakin naiseen, joka istui tulomatkalla hänen vieressään lentokoneessa. Onko hänellä näppinsä hämärässä pelissä, jossa vaakalaudalla on Winnyn kohtalo (Takakansiteksti)

 

Kirjailija

 

Anna Sellberg (s. 1964) on ruotsalainen nuorisokirjailija. Hän alkoi kirjoittamaan hevoskirjoja jo lukioaikana. Hän asuu Uppsalassa perheensä ja kotieläintensä kanssa. 

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Varo esteitä Sara!
Tekijä Sellberg, Anna
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Stabenfeldt AB, Malmö
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 2005
Painos, painopaikka ja -vuosi Painettu Saksassa 2005
Sivumäärä 149 sivua
Alkuperämaa Ruotsi
Alkuperäinen teos (ja kieli) Över alla hinder, Sara! (ruotsi)
Kääntäjä Hirvonen, Timo
Sarja Pollux hevoskirjakerho
ISBN 91-7117-881-3
Korkeus / cm 21,1 cm
Leveys / cm 13,7 cm
Paksuus / cm 1,4 cm
Paino / g 201 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3 (Kansissa pientä kulumaa)
Sidonta Sidottu (kovakantinen), kuvakansi
Koodi ES1217

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Nuorten kirjallisuus, Hevoskirjat

Bryant Bonnie, Kamera käy!

5,00
Sisältää marginaaliveron


Bryant Bonnie, Kamera käy! Tallijengiläisten riemulla ei ole rajoja, kun Max lupaa Pine Hollow’n tallin elokuvaväen käyttöön – varsinkin kun mukana on suosittu näyttelijäpoika Skye Ransom. Yhtäkkiä tallissa vilisee näyttelijää, ohjaajaa ja maskeeraajaa. Lisa, Carole ja Stevie saavat tärkeän tehtävän: heidän pitää auttaa Skyeta pääsemään hevoskammostaan. He joutuvat varsin pian toteamaan, että julkisuudella on varjopuolensa. Karvaimmin sen saa kokea sivuosaan valittu Lisa, jonka tuttavuutta Skyen kanssa kaikki eivät katso hyvällä.  (Takakansiteksti)

 

Kirjailija

 

Bonnie Bryant on yhdysvaltalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Hänet tunnetaan parhaiten kirjasarjastaan Tallijengi (Saddle Club). Hän syntyi ja varttui New Yorkissa. Lapsena hän vietti kesät Massachusetissa, missä hän pääsi tutustumaan hevosiin. Bryant suoritti yliopisto-opinnot Wisconsinin Appletonissa, minkä jälkeen hän muutti takaisin New Yorkiin. Työnsä lastenkirjallisuuden parissa Bryant aloitti työskentelemällä kirjakustantamossa. Vuonna 1986 Bryantia pyydettiin kirjoittamaan kirjoja "tytöistä ja hevosista". Tästä sai alkunsa Tallijengi-sarja. Sen ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1988. Sarjasta ilmestyi 1990-luvun alkupuolella muutama osa suomeksi Kariston kustantamana sarjanimellä ”Tallikaverit”. 2000-luvulla sarjaa on julkaistu Suomessa Pollux-hevoskerhon kautta.

 

Bonnie Bryant, Wikipedia (fi)

 
 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Kamera käy!
Tekijä Bryant, Bonnie
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Stabenfeldt AB, Malmö
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 1991
Painos, painopaikka ja -vuosi Painettu Saksassa 2005
Sivumäärä 140 sivua
Alkuperämaa Yhdysvallat
Alkuperäinen teos (ja kieli) The Saddle Club 19 - Star Rider (englanti)
Kääntäjä Barredo, Tanja
Sarja Pollux hevoskirjakerho / Tallijengi-sarja
ISBN 91-7117-878-3
Korkeus / cm 21,1 cm
Leveys / cm 13,7 cm
Paksuus / cm 1,5 cm
Paino / g 200 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3 (Kansissa pientä kulumaa)
Sidonta Sidottu (kovakantinen), kuvakansi
Koodi ES1217

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Nuorten kirjallisuus, Hevoskirjat

Kavanagh Pamela, Kartanon salaisuus

5,00
Sisältää marginaaliveron


Kavanagh Pamela, Kartanon salaisuus. Joinakin öinä Ellie kuulee hevosten hirnuntaa vanhasta hylätystä Kivitorpan kartanosta. Sen täytyy olla pelkkää mielikuvitusta! Karmivan talovanhuksen ikkunat on laudoitettu umpeen kauan sitten, ja muratit peittävät sen seiniä. Kukaan ei halua käydä siellä pimeän laskeuduttua. Onneksi Elliellä on muutakin mietittävää. Hän haluaa erään kauniin ongelmaponin ikiomakseen, mutta vielä täytyisi vakuuttaa isäkin asiasta! Mutkia tulee matkaan, kun häiriköksi leimattu Nick muuttaa kesäksi Ellien perheen luo. Hän on joutunut vaikeuksiin poliisin kanssa ja suorittaa rangaistuksensa talliapulaisena läheisellä terapiatallilla. Ellien kateus herää, kun Nick osoittautuu lahjakkaaksi hevosmieheksi, joka saa yhteyden hänen unelmaponiinsa. (Takakansiteksti)

 

Kirjailija

 

Pamela Kavanagh on englantilainen opettaja ja kirjailija, joka tunnetaan erityisesti hänen ponikirjoistaan. Hänen kirjansa sisältävät perinteisen tarinan lisäksi usein mysteerin tai yliluonnollisen aineksia. Kavanaghin kiinnostus hevosharrastukseen heräsi jo hänen ollessaan pieni. Hän säästi ostaakseen ensimmäisen hevosensa Shamrockin, joka osoittautui ennakko-odotuksista huolimatta menestyjäksi. Hän on myös kesyttänyt ja kouluttanut poneja, Welshponeja ja Shetlanninponeja. Hän on ollut myös mukana tyttärensä ponikerhotoiminnassa. Hän kasvattaa myös koiria. Kavanagh on ammatiltaan opettaja, mutta toimii nykyään vapaana kirjailijana. Hän asuu Walesissa.   

 
 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Kartanon salaisuus
Tekijä Kavanagh, Pamela
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Stabenfeldt AB, Malmö
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 2014
Painos, painopaikka ja -vuosi Painettu Saksassa 2014
Sivumäärä 151 sivua
Alkuperämaa Englanti
Alkuperäinen teos (ja kieli) Fire Fairy (englanti)
Kääntäjä Mäki-Kihniä, Nina
Sarja Penny Girl (Penny & Friends)
ISBN 978-91-7449-322-1
Korkeus / cm 21,1 cm
Leveys / cm 13,5 cm
Paksuus / cm 1,5 cm
Paino / g 205 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3 (Hyvä)
Sidonta Sidottu (kovakantinen), kuvakansi
Koodi AK1217

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Nuorten kirjallisuus, Hevoskirjat, Tyttökirjat
11 - 20 / 26 tuloksesta