11 - 20 / 131 tuloksesta

Vargas Llosa Mario, Paratiisi on nurkan takana

5,00
Sisältää marginaaliveron


Vuoden 2010 nobelisti, perulainen Mario Vargas Llosa kertoo verevässä romaanissaan kahden näennäisesti hyvin erilaisen ihmisen onnen etsinnästä. Erilaisuudestaan huolimatta työläisten ja naisten oikeuksien puolesta taisteleva isoäiti Flora Tristan ja hänen tyttärenpoikansa, maailmankuulu taidemaalari Paul Gauguin ovat molemmat sopeutumattomia poikkeusyksilöitä, jotka pyrkivät päämääräänsä samalla intohimolla. 

 

 

Kirjailija

 

 

Jorge Mario Pedro Vargas Llosa, Vargas Llosan markiisi (s.1936, Arequipa, Peru) on perulainen kirjailija ja poliitikko. Hän on yksi merkittävimmistä elävistä Latinalaisen Amerikan kirjailijoista, sekä vaikutusvaltainen intellektuelli. Vargas Llosa nousi maailmanmaineeseen esikoisromaanillaan Kaupungin koirat vuonna 1962. Vargas Llosa väitteli tohtoriksi Espanjan Madridissa vuonna 1971 Gabriel García Márquezin tuotannosta. Hän on käsitellyt kirjoissaan Latinalaisen Amerikan yhteiskunnallisia ja poliittisia ongelmia. Vargas Llosa palkittiin Nobelin kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2010.  Ruotsin akatemian mukaan Vargas Llosa ansioita ovat hänen kykynsä tuoda esiin valtarakenteita ja kuvata yksilön vastarintaa ja kukistumista. Hän on kirjoittanut yli 30 romaania, näytelmää ja esseetä.

 

 

Mario Vargas Llosa, Wikipedia (fi)

 

 

Mario Vargas Llosa, Nobelprize.org, The Nobel Prize in Literature 2010

 

 

YLE Elävä arkisto, Mario Vargas Llosa

 

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Paratiisi on nurkan takana
Tekijä Vargas Llosa Mario
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Otava, Helsinki
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 2003
Painos, painopaikka ja -vuosi 2. painos (nidotun laitoksen), Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2010
Sivumäärä 550 sivua
Alkuperämaa Peru
Alkuperäinen teos (ja kieli) El Paraíso en la otra esquina (espanja)
Kääntäjä Hirvas, Sulamit
Sarja Seven pokkarit
ISBN 978-951-1-21717-6
Korkeus / cm 17,8 cm
Leveys / cm 11 cm
Paksuus / cm 3,8 cm
Paino / g 341 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3 (Etukannen kulmissa kulumaa ja taitetta)
Sidonta Nidottu (pehmeäkantinen), kuvakansi
Koodi ES0717

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Kaunokirjallisuus, Ulkomainen historiallinen, Ulkomainen kaunokirjallisuus, Elämäkerrat, muistelmat, Etusivu

Ullmann Liv, Muutos

5,00
Sisältää marginaaliveron


Linn-tyttärelleni. Sinun laiha pieni vartalosi on niitä asioita, joissa olen päässyt lähimmäksi elämää. Sinä olet kuin elämä itse kun kosketan sinua ja sinä tulet painavaksi ja lämpimäksi ja nojaudut minua vasten. Kun taputat minua poskelle ja sanot ”äiti pieni” ja ymmärrät enemmän kuin aavistankaan. Kun sanot, etten saa olla surullinen, sillä olethan sinä siinä. Kun teet elämäni rikkaammaksi. Vain sillä, että olet olemassa. Yhteys, joka on sanaton ja kosketukseton.  Liv Ullmanin omaelämäkerta on kaikkea muuta kuin suurmaailman jetsetti-tarinaa – vaikka siinä vilahtavatkin sellaiset nimet kuin Henry Kissinger, Richard Nixon, Hugh Hefner, Danny Kaye. Se on kypsä ja lämmin naisen ja äidin tarina, avarrettuna taitavasti sisältäpäin avautuvalla kuvauksella näytteljän työstä. Punaisena lankana on äärettömän ongelmallinen, äärettömän rikas työ- ja rakkaussuhde ohjaajanero Ingmar Bergmaniin, jonka kanssa kirjoittajalla on tytär, Linn. Suuren rakkauden ja sen jälkeisen kamppailun vaikutus näyttelijättären kehitykseen kuvastuu myös hänen kirjansa nimessä – Muutos. (Takakansi- ja lievetekstistä)

 

 

Kirjailija

 

Liv Ullmann (s. 1938 Tokio) on norjalainen näyttelijä, kirjailija ja elokuvaohjaaja. Hän syntyi Tokiossa, jossa hänen insinööri-isänsä työskenteli tuolloin. Hän kasvoi Trondheimissa, Norjassa, ja hän on asunut myös New Yorkissa monta vuotta. Ullmann opiskeli näyttelijäksi Lontoossa Webber Douglas Academyssa. Ennen elokuvauraansa hän esiintyi näyttämöllä Stavangerissa ja Oslossa. Ullmann nousi kansainväliseen kuuluisuuteen Ingmar Bergmanin elokuvissa. Ullmannilla ja Bergmanilla on yhteinen tytär, kirjailija Linn Ullmann.  

 

 

Liv Ullmann, Wikipedia (fi)

 

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Muutos
Tekijä Ullmann, Liv
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Tammi, Helsinki
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 1976
Painos, painopaikka ja -vuosi 1. painos, KK:n Kirjapaino, Helsinki 1976
Sivumäärä 243 sivua
Alkuperämaa Norja
Alkuperäinen teos (ja kieli) Forandringen (norja)
Kääntäjä Ekholm, Rauno
ISBN 951-30-3873-4
Korkeus / cm 21,3 cm
Leveys / cm 13,8 cm
Paksuus / cm 2,3 cm
Paino / g 446 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3 (paperisessa kansilehdessä kulumaa, etulehdellä omistajamerkintä)
Sidonta Sidottu (kovakantinen), paperinen kansilehti
Koodi AK0917

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Kaunokirjallisuus, Elämäkerrat, muistelmat, Ulkomainen kaunokirjallisuus

Márquez Garbriel Garcia, Kenraalin labyrintti

6,00
Sisältää marginaaliveron


Romaani Simón Bolívarista, vuosina 1783-1839 eläneestä eteläamerikkalaisesta vapaussankarista ja valtiomiehestä. Nobel-kirjailija keskittää kuvitteellisen tarinansa unohdetun sankarin viimeisiin elinpäiviin. Hyljeksittynä, muistojensa ja mielikuviensa kiusaamana Bolívar tekee matkaa pitkin Magdalenajokea, Bogotásta Santa Martan satamakaupunkiin. Pari viikkoa myöhemmin hän kohtaa kuolemansa San Pedro de Aljandrinon sokeriviljelmällä muutaman harvan ystävän ympäröimänä. Kenraalin labyrintti on tulvillaan suuren seikkailun henkeä, ja mestarin kerronnassa limittyvät todellisuuden tragedia ja mielikuvituksen magia. (Takakansiteksti)

 

 

Kirjailija

 

Gabriel García Márquez (1927-2014) oli kolumbialainen kirjailija, toimittaja ja poliittinen aktivisti. Hän asui pääasiassa Meksikossa ja Euroopassa. Latinalaisessa Amerikassa García Márquez tunnettiin lempinimellä ”Gabo”. García Márquez sai Nobelin kirjallisuus-palkinnon vuonna 1982. 

 

Gabriel García Márquez, Wikipedia (fi) 

 

Sadan vuoden yksinäisyys, Wikipedia (fi) 

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Kenraalin labyrintti
Tekijä Márquez, Garbriel Garcia
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka WSOY, Helsinki
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 1989
Painos, painopaikka ja -vuosi 1. painos, WSOY:n graafiset laitokset, Juva 1990
Sivumäärä 260 sivua
Alkuperäinen teos (ja kieli) El general en su laberinto
Kääntäjä Brotherus, Matti
ISBN 951-0-16549-2
Korkeus / cm 21,4 cm
Leveys / cm 13,8 cm
Paksuus / cm 2,7 cm
Paino / g 477 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3 (etulehdellä lahjanantajan merkintä)
Sidonta Sidottu (kovakantinen), paperinen kansilehti
Koodi AK0917

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Kaunokirjallisuus, Elämäkerrat, muistelmat, Historialliset romaanit, Ulkomainen historiallinen

Kirstinä Leena, Kirsi Kunnas – Sateessa ja tuulessa

5,00
Sisältää marginaaliveron


Suomalaisen runouden uudistajan ja rakastetun saturunoilijan elämä. Et rupea uudeksi Saima Harmajaksi!" varoitti Sylvi Kunnas tuberkuloosiin sairastunutta tytärtään Kirsiä. Äiti oli löytänyt tytön runovihon ja pelkäsi tämän kokevan 23-vuotiaana kuolleen kirjailijan kohtalon. Kirsi omaksui asenteen, ettei sairautta saanut jäädä itkemään. Hän sinnitteli jaloilleen, unohti haaveen taidemaalarin urasta, paneutui vimmalla kirjoittamiseen - ja mullisti suomalaisen runouden. Henkilökohtaista elämäänsä julkisuudelta varjellut runoilija kertoo nyt uransa hapuilevasta alusta, toisen kokoelman huimasta menestyksestä ja siitä miten karkasi rakastuneena Tampereelle ahtaaksi käyneitä kirjallisia piirejä. Kunnas meni naimisiin, perusti perheen ja omistautui uudelle yleisölle - lapsille. Apunaan hänellä oli Tiitiäinen, suomalaisen lastenkirjallisuuden rakastetuin menninkäinen. Akateemikko Kirsi Kunnaksen mittava tuotanto kattaa aikuisten ja lasten runoja, oppikirjoja sekä satoja suomennoksia. Kunnaksen puoliso on kirjailija Jaakko Syrjä ja hänen lapsensa Mikko ja Martti Syrjä soittavat Eppu Normaalissa. (Takakansiteksti)

 

 

Kirjailija

 

Leena Kirstinä on tietokirjailija, suomentaja ja Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden professori (emerita). Hän on Kunnaksen ystävä ja luottohenkilö.

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Kirsi Kunnas – Sateessa ja tuulessa
Tekijä Kirstinä, Leena
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka WSOY, Helsinki
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 2014
Painos, painopaikka ja -vuosi Bon-pokkari, painettu EU:ssa
Sivumäärä 475 sivua
Alkuperämaa Suomi
Sarja Bon-pokkari
ISBN 978-951-0-41633-4
Korkeus / cm 17,8 cm
Leveys / cm 11 cm
Paksuus / cm 3,7 cm
Paino / g 347 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3 (Selässä lukutaitejälki)
Sidonta Nidottu (pehmeäkantinen), kuvakansi
Koodi AK0917

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Kaunokirjallisuus, Elämäkerrat, muistelmat, Runot, aforismit

Ollila Jorma & Saukkomaa Harri, Mahdoton menestys - Kasvun paikkana Nokia

9,00
Sisältää marginaaliveron


Olin noussut vuoristorataan, jonka nousujen ja laskujen pelottavuutta en pystynyt edes kuvittelemaan.  Jorma Ollila pani kaikkensa peliin pelastaakseen Nokian 1990-luvun alussa. Nokiasta tuli uusia markkinoita valtaava haastaja. Sen tarinasta tuli mahdottoman menestyksen tarina. Vähitellen menestys koitui Nokialle uhaksi ja taakaksi. Heikolla hetkellä kilpailijat yllättivät. Mahdoton menestys on omakohtainen ja avoin kertomus Jorma Ollilan kasvusta Suomen lähihistorian merkittävimmäksi yritysjohtajaksi. (Takakansiteksti)

 

Kirjailijat

 

Jorma Ollila (s. 1950) oli Nokian toimitusjohtaja 1992-1999, pääjohtaja 1999-2006 ja hallituksen puheenjohtaja 1999-2012. Koulutukseltaan Ollila on valtiotieteiden maisteri ja diplomi-insinööri. Hän toimii nykyisin muun muassa Royal Dutch Shellin ja Outokummun hallituksen puheenjohtajana.

 

Harri Saukkomaa (s.1957) on viestintäyrittäjä, mediavaikuttaja ja kirjailija. Hän johtaa perustamaansa Tekir Oy:ta, joka on erikoistunut maineenhallintaan ja viestinnän konsultointiin. Saukkomaa on kirjoittanut mm. teokset Kuka tarvitsi Pekka Kouria (1991) ja Paha Pankki (1994).

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Mahdoton menestys – Kasvun paikkana Nokia
Tekijä Ollila Jorma & Saukkomaa Harri
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Otava, Helsinki
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 2013
Painos, painopaikka ja -vuosi 1. painos, Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2013
Sivumäärä 480 sivua
Alkuperämaa Suomi
ISBN 978-951-1-18117-0
Korkeus / cm 22 cm
Leveys / cm 15 cm
Paksuus / cm 3,4 cm
Paino / g 586 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3 (Pientä kulumaa, etulehdellä nimitarran irroittamisen jättämä jälki)
Sidonta Sidottu (kovakantinen), paperinen kansilehti
Koodi AK0421

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Kaunokirjallisuus, Elämäkerrat, muistelmat, Talous, liiketalous

Irving, Tuulesta temmattu tyttöystävä

7,00
Sisältää marginaaliveron


Tuulesta temmattu tyttöystävä on todellinen herkkupala suositun kirjailijan ystäville. Irving raottaa menneisyytensä verhoja ja näyttää meille vilauksen pojasta, joka kuului vapaapalokuntaan, kirjoitti ja paini. Pääsemme hänen mukanaan niin Wieniin kuin Valkoiseen taloonkin ja tapaamme kirjavan joukon matkan varrella vastaan tulleita ihmisiä, joista jokainen on jättänyt merkkinsä kirjailijan elämään – ja samalla hänen teoksiinsa ja lukukokemuksen myötä meihin. Tuulesta temmattu tyttöystävä sisältää tusinan verran Irvingin tekstejä. Aluksi on kolme muistelmaa, joista uusin ja pisin on antanut kirjalle sen nimen. Siinä kirjailija muistelee opiskeluaikojaan. Hän kertoo, miten kivikkoisen polun lukihäiriöstä kärsinyt poika joutui tarpomaan ennen kuin voitti ongelmansa ja miten ratkaiseva merkitys painiharrastuksella oli hänen kehitykselleen kirjailijaksi. Toinen jakso sisältää fiktiota. Irving, joka on julkaissut kahdeksan mittavaa romaania, katsoo saaneensa aikaan vain kuusi lopulliseen kuntoon saatettua novellia. Ne kaikki on julkaistu tässä. Monet niiden aiheet ovat Irvingin romaaneista tuttuja, samoin hersyvä huumori ja mielikuvituksen lento. Teoksen kolmannen jakson muodostavat kolme kirjallisuusesseetä, jotka Irving omistaa ihailemilleen esikuville: yhden Günter Grassille, kaksi Charles Dickensille. Jokaiseen tekstiin liittyvät lisäksi Kirjailijan kommentit, jotka kertovat niiden synty- ja julkaisuvaiheista. (Takakansi- ja lieveteksti)

 

Kirjailija

 

John Irving  (s. 1942 Exeter, New Hampshire) on amerikkalainen kirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja. Hän nousi maailmanmaineeseen 1980 teoksellaan Garpin maailma, ja on sen jälkeen luonut loistavan kirjailijanuran. Hän on amerikkalaisista nykykirjailijoista suomalaisille tutuimpia ja rakkaimpia. Irvingin kirjoja on julkaistu suomennettuna Tammen keltaisessa kirjastossa. Nykyajan Charles Dickensinä pidetty Irving kirjoittaa eeppisiä, mukaansatempaavia ja koskettavia romaaneja. Niihin kuuluvat muun muassa Kaikki isäni hotellitOman elämänsä sankari ja Ystäväni Owen Meany. Irving on saanut romaaneistaan ja muista teoksistaan lukuisia palkintoja. 

 

John Irving, Wikipedia (fi)

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Tuulesta temmattu tyttöystävä - Muisteloita ja kertomuksia
Tekijä Irving, John
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Tammi, Helsinki
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 1993 (suomennos 1996)
Painos, painopaikka ja -vuosi 1. painos, Karisto Oy:n kirjapaino, Hämeenlinna 1996
Sivumäärä 332 sivua
Alkuperämaa Yhdysvallat
Alkuperäinen teos (ja kieli) Trying to Save Piggy Sneed (englanti)
Kääntäjä Rikman, Kristiina
ISBN 951-31-0753-1
Korkeus / cm 20 cm
Leveys / cm 14,8 cm
Paksuus / cm 3 cm
Paino / g 433 cm
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3- (Paperisessa kansilehdessä selvää kulumaa sekä repeämiä ylä- ja alareunoissa; sivuissa kellastumaa)
Sidonta Sidottu (kovakantinen), paperinen kansilehti
Koodi ES0318

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Kaunokirjallisuus, Elämäkerrat, muistelmat, Ulkomainen kaunokirjallisuus, Novellit, novellikokoelmat

Harden Blaine, Leiri 14 - Pako Pohjois-Koreasta

6,00
Sisältää marginaaliveron


”Olen kohoamassa eläimen tasolta, mutta edistys on todella hidasta. Joskus yritän itkeä ja nauraa kuin muut kokeillakseni, tuntuuko se joltain.” Pohjois-Korean vankileirillä vuonna 1982 syntynyt Shin Dong-hyuk ei tiennyt pariin vuosikymmeneen mitään maailmasta piikkilanka-aitojen ulkopuolella. Hänelle rakkaus, ystävyys ja perhe olivat sanoja vailla merkitystä. Väkivalta, kidutus ja murhat sen sijaan olivat arkipäivää. 23-vuotiaana Shin pakeni – ei kuitenkaan vapauden vaan nälän vuoksi. Pakoreitti vei Pohjois-Korean maaseudun halki Kiinaan ja lopulta Yhdysvaltoihin. Shinin matka kohti ihmisyyttä oli alkanut. Shin Dong-hyuk on tiettävästi ainoa, joka on onnistuneesti paennut Pohjois-Korean vankileireiltä, joilla tälläkin hetkellä on jopa 200 000 vankia. Monille näistä ihmisistä leiri on koti ja ainoa totuus, jonka he tuntevat. Blaine Harden on yhdysvaltalainen kirjailija ja toimittaja, joka on toiminut myös Aasian-kirjeenvaihtajana. (Takakansiteksti)

 

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Leiri 14 - Pako Pohjois-Koreasta
Tekijä Harden, Blaine
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Gummerus, Helsinki
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 2012
Painos, painopaikka ja -vuosi 5. painos, Nørhaven, Tanska 2013
Sivumäärä 195 sivua
Alkuperämaa Yhdysvallat / Pohjois-Korea
Alkuperäinen teos (ja kieli) Escape from Camp 14 (englanti)
Kääntäjä Jakobson, Ruth
ISBN 978-951-20-9334-2
Korkeus / cm 17,8 cm
Leveys / cm 11 cm
Paksuus / cm 0,8 cm
Paino / g 133 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3 (pientä kulumaa kannessa)
Sidonta Nidottu (pehmeäkantinen), kuvakansi
Koodi AK0917

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Elämäkerrat, muistelmat, Ulkomainen kaunokirjallisuus, Kaunokirjallisuus

Simon Linda, Coco Chanel

5,00
Sisältää marginaaliveron


The name Chanel brings immediately to mind the signature scent of No. 5 and the understated but sophisticated glamour of a simple black dress and pearls. But to label Gabrielle ‘Coco’ Chanel (1883-1971) solely as a fashion designer is to overlook her social and cultural significance. Chanel was an iconoclastic entrepreneur, who rebelled against and manipulated gender expectations of her time. With her menswear-inspired designs, her loose jersey sweaters and her svelte, unadorned gowns, she changed the female silhouettes and became known as a champion of women’s freedom. From 1913, when she first opened a hat shop in the holiday resort of Deauville, until her death in 1971, Chanel sold more than just fashion – she sold a myth that became as attractive to many women as her coveted outfits, accessories and perfumes. Linda Simon here teases apart the myth that Chanel and her adoring public collaborated to create, and explores its contradictions – Chanel was a self-proclaimed recluse who emerged as one of the most spectacular personalities of her time; she was a brilliant businesswoman who signed away 90 per cent of her company; a genius who claimed she was nothing more than an artisan. Simon examines the world both reflected and shaped by Chanel, setting her life and work within the context of events in France and America from before the First World War to the profound social changes of the 1960s. Simon’s lively book is a clear-eyed perspective on a woman whose influence and legend transcend the world of fashion. (Backcover text)

 

 

Author

 

Linda Simon is Professor Emerita of English at Skidmore College, New York. She is the author of Genuine Reality: A Life of William James (1998), Dark Light: Electricity and Anxiety from the Telegraph to the X-Ray (2004) and The Greatest Shows on Earth: A History of the Circus (Reaktion, 2014). 

 

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Coco Chanel
Tekijä Simon, Linda
Kieli Englanti (In English)
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Reaktion Books Ltd, Lontoo
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 2011
Painos, painopaikka ja -vuosi Bell & Bain, Glasgow 2011
Sivumäärä 203 sivua
Alkuperämaa Iso-Britannia
Sarja Critical Lives -series
ISBN 978-1-86189-859-3
Korkeus / cm 20 cm
Leveys / cm 13 cm
Paksuus / cm 0,8 cm
Paino / g 330 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3 (Kulumaa kannessa)
Sidonta Nidottu (pehmeäkantinen), kuvakansi
Koodi ES0917

Selaa myös nämä tuoteryhmät: English, English biographies, Elämäkerrat, muistelmat

Polanski Roman, Roman

5,00
Sisältää marginaaliveron


Modernin elokuvataiteen huippuihin kuuluvat Veitsi vedessä, Chinatown, Macbeth, Vampyyrintappajat, Tess, Rosemaryn painajainen. Kaikki ohjaaja Roman Polanskin lahjakkuuden ja persoonallisuuden tulosta. Hän on mies, jonka nimeen yhdistetään seksi ja väkivalta. Voimakkaat ristiriidat, julmuus ja kuolema ovat seuranneet häntä lapsesta lähtien. Polanski syntyi Puolassa 1933, loikkasi länteen vuonna 1962, on rodultaan juutalainen ja uskonnoltaan katolinen. Hän menetti äitinsä keskitysleirin kauhuihin, ensimmäinen vaimo jätti hänet, toinen vaimo kuuluisa filmitähti Sharon Tate, murhattiin raakalaismaisesti kolmen muun Romanin ystävän kanssa. Roman Polanskin elämä on kuin painajaismaista elokuvaa. Hän kertoo dramaattisesta kohtalostaan, josta ei puutu värikkyyttä, kuuluisista ystävistään, naisista, elokuvanteosta, maista ja mantereista, joilla hän on vaikuttanut. (Lieveteksti)

 

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Roman
Tekijä Polanski, Roman
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka WSOY, Helsinki
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 1984
Painos, painopaikka ja -vuosi 1. painos, WSOY:n graafiset laitokset, Juva 1984
Sivumäärä 423 sivua
Alkuperämaa Ranska / Puola
Alkuperäinen teos (ja kieli) Roman by Polanski (englanti)
Kääntäjä Mäenpää, Risto
Sarja Profiili-sarja (WSOY)
ISBN 951-0-12633-0
Korkeus / cm 22,5 cm
Leveys / cm 15 cm
Paksuus / cm 3,5 cm
Paino / g 720 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3- (Paperisessa kansilehdessä kulumaa, ja sen selässä haalistumaa, kulumaa sisuksessa)
Sidonta Sidottu (kovakantinen), paperinen kansilehti
Koodi AK0917

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Kaunokirjallisuus, Elämäkerrat, muistelmat

McCourt Frank, Amerikan ihmemaassa

5,00
Sisältää marginaaliveron


Seitsemännen portaan enkelin tarina jatkuu. Frank McCourt lumosi lukijat edellisellä kirjallaan ja keräsi kirjallisuuspalkinnot Pulizeria myöten. Lapsuutensa köyhän Irlannin jättänyt nuori Frank rantautuu New Yorkiin. Hän saa töitä ravintojan siivoojana; urakehitys voi nostaa hänet aina tarjoilijan apulaiseksi asti. Frank pelastautuu armeijaan, joka ei välitä huonoista hampaista eikä tulehtuneista silmistä, vaan lähettää hänet Eurooppaan kouluttamaan sotakoiria ja jakamaan sotilaille kondomeja, mutta avaa kouluja käymättömälle Frankille myös mahdollisuuden opiskeluun. Palattuaan New Yorkiin ja raadettuaan ympäripyöreitä päiviä työssä ja koulussa hän valmistuu äidinkielenopettajaksi; ja amerikkalaisen koululaitoksen illuusioton arki on tyrmätä hänet. ”Naurattaa melkein koko sen ajan, kun ei itketä”, kirjoitti Jari Tervo Kodin kuvalehdessä Seitsemännen portaan enkelistä, josta meillä on otettu jo seitsemän painosta. Yhtä puhuttelevasti ja hauskasti Frank McCourt kertoo myöhemmästä elämästään suurkaupungin vilinässä, baareissa ja tanssiravintoloissa – ja myös perheestään, joka isää lukuun ottamatta päätyy kokonaisuudessaan Amerikan ihmemaahan. (Takakansiteksti) 

 

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Amerikan ihmemaassa
Tekijä McCourt Frank
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Otava, Helsinki
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 1999 (suomennos 1999)
Painos, painopaikka ja -vuosi 1. painos, Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 1999
Sivumäärä 421 sivua
Alkuperämaa Yhdysvallat
Alkuperäinen teos (ja kieli) 'Tis (englanti)
Kääntäjä Lindholm, Juhani
Sarja Franck McCourtin muistelmat (2/3)
ISBN 951-1-16135-0
Korkeus / cm 24,3 cm
Leveys / cm 17,5 cm
Paksuus / cm 3,7 cm
Paino / g 848 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3 (Paperinen kansilehti hyväkuntoinen; kannessa pientä tahraa, etu- ja ensilehdelle liimattu kuvat)
Sidonta Sidottu (kovakantinen), paperinen kansilehti
Koodi AK0917

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Kaunokirjallisuus, Elämäkerrat, muistelmat, Ulkomainen kaunokirjallisuus
11 - 20 / 131 tuloksesta