Miten rohkeus ja peräänantamattomuus voivat pelastaa silloinkin, kun kaikki toivo on mennyttä. Trudi Birger on yksi niistä miljoonista juutalaisista, jotka pelkän syntyperänsä vuoksi joutuivat kokemaan natsien tuhoamisjärjestelmän kauheudet. Hänen getto- ja keskitysleirikuvauksensa näyttää yhtä paljasti ja kaunistelematta kuin edeltäjänsäkin leirivankien kohtalon kovuuden ja toivottomuuden, sen ettei heillä ollut mahdollisuutta vedota minkäänlaiseen inhimilliseen armeliaisuuteen. Se että hän ja hänen äitinsä selviytyivät oli ihme, oikeastaan sarja ihmeitä. Mutta Trudi Birger osoittaa vakuuttavasti, että myös keskitysleirissä pystyi omalla suhtautumisellaan ratkaisevasti vaikuttamaan selviytymiseensä; ihme tarvitsi aina liittolaisen, toiveikkaan ja uskaliaan mielen, joka pystyi tarttumaan tilaisuuteen. Kerran toisensa jälkeen hän panee kaiken rohkeutensa ja neuvokkuutensa peliin ja pelastaa itsensä ja äitinsä varmalta näyttävästä tuhosta. (Takakansiteksti)

Kirjailija

Trudi Birger syntyi varakkaan ja sivistyneen juutalaisperheen tyttärenä Frankfurtissa 1927. Vuonna 1933 perhe pakeni natsivaltaa Memelin vapaakaupunkiin (nyk. Klaipeda) ja sieltä Kaunasiin Liettuaan. Kun natsit miehittivät Liettuan 1941, heidät siirrettiin Kaunasin gettoon, missä Trudin isä sai surmansa. Trudi ja hänen äitinsä vietiin keväällä 1944 Stutthofin keskitysleiriin, missä he joutuivat olemaan noin vuoden, sodan loppuun saakka. Sodan jälkeen Trudi Birger muutti Israeliin, missä hän on tullut tunnetuksi tarmokkaasta toiminnastaan varattomien israelilaisperheiden olojen parantamiseksi. (Ote lievetekstistä)