Aurinkoisena maaliskuun aamuna 1945 makaa vanki nro 509 Mellernin keskitysleirillä katsellen alapuolellaan levittäytyvää kaupunkia. Hän on 178 senttiä pitkä ja painaa 35 kiloa – hän palelee auringonpaisteessa. Nro 509 kuuluu Pieneen Leiriin, johon työkyvyttömät on siirretty kuolemaan. Useimmat heistä kuolevatkin, mutta kuitenkin on parakeissa pieni ryhmä miehiä, jotka vaalivat elämän kipinää. Heissä itää pelastuksen toivo, jota vahvistavat lentopommien putoileminen kaupunkiin ja vähitellen lähestyvä tykinjyske merkkinä siitä, että leirinjohtajien valta on luhistumassa. ”Sotavanhuksiin” – kuten nämä elinvoimaisimmat luurangot itseään leikillisesti nimittävät – kuuluvat tohtori Berger, joka kerää vainajien kultahampaat hankkiakseen mustasta pörssistä ruokaa tovereilleen, Lebenthal, väsymätön kauppias kuolevienkin keskellä, 70-vuotias juutalainen Ahasverus, 11-vuotias Karel Tshekkoslovakiasta sekä nuori Bucher, jonka silloin tällöin onnistuu salakuljettaa leivänpala Ruth Hollandille vieressä sijaitsevaan naisten parakkiin. Pommitus jatkuu, kaupunki luhistuu. Leirin johtajat alkavat jo pelätä vastuutaan ja työleiriläistenkin keskuudessa valmistellaan kumousta. Taistelun hetki koittaa vihdoin. Vanki 509 kuolee, pelastaen kuitenkin samalla muutaman harvan toverinsa elämälle, joka romaanin valoisassa loppukohtauksessa sykkii voitollisena Bucherin ja Ruth Hollandin kiirastulen puhdistamassa rakkaudessa. (Takakansiteksti)

Kirjailija

Erich Maria Remarque (1898 Osnabrück – 1970 Locarno, Sveitsi) oli saksalainen kirjalija. Hän saavutti maailmanmaineen ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuvalla, väljästi omaelämäkerrallisella romaanillaan Länsirintamalta ei mitään uutta.

Erich Maria Remarque, Wikipedia (fi)