Asevelvollinen sotamies Peltola määrätään hakemaan eversti maalta ja viemään hänet Helsinkiin. Perillä eversti huomaa salkun unohtuneen ja lähettää Peltolan sitä hakemaan. Siinä on Everstin autonkuljettajan tarina. ”Humoristit ovat kuin mies, joka etsii huoneistaan jotakin kovin pientä esinettä ja heittelee kaapit ja huonekalut rappukäytävään” on Veijo Meri todennut. Tämän määritelmän mukaan Everstin autonkuljettaja on huumoria, suurta huumoria kauttaaltaan. Romaanin voi lukea viisi tai kymmenen kertaa saamatta selville mitä pientä esinettä kirjailija etsii, mutta etsiessään hän kerta toisensa jälkeen täyttää maailman ja lukijan tajunnan tavattoman voimakkailla havainnoilla todellisuudesta – arkisen ohikiitävillä asioilla, jotka Veijo Meren kertomina todistavat, ettei mitään arkista ole. Everstin autonkuljettaja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1966. Uuteen laitokseen on jälkisanat kirjoittanut Petri Tamminen. (Takakansiteksti)

Kirjailija

Veijo Meri (1928, Viipuri – 2015, Helsinki) oli suomalainen kirjailija. Hän oli suomalaisen nykyproosan merkittävä uudistaja ja kansainvälisesti tunnettu kirjailija. Meri kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta ja opiskeli historiaa Helsingin yliopistossa. Ennen siirtymistä vapaaksi kirjailijaksi 1959, hän toimi Otavan kustannustoimittajana. Meren tuotanto sisältää novelleja, romaaneja, lyriikkaa, kuunnelmia, näytelmiä, esseitä, elämäkertoja ja tietokirjallisuutta. Meren kerrontatapa poikkesi perinteisestä: hän näyttää asiat sellaisina kuin hänen henkilöhahmonsa ne kokevat. Hänen kuvauksissaan korostuivat yksilökeskeisyys, tosiasioiden suhteellisuus ja yhteiskuntakriittisyys. Hänen tuotantoaan on käännetty 24 kielelle. 

Veijo Meri, Wikipedia (fi)

Veijo Meri - moderni sotakuvaaja, YLE:n Elävä Arkisto 14.9.2007