Signoret Simone, Nostalgia

6,00
Sisältää marginaaliveron


Simone Signoret, kuuluisa ranskalainen näyttelijätär, kertoo näissä muistelmissa lapsuudestaan puolijuutalaisen perheen tyttärenä, sota-ajasta, 40-luvun Pariisin intellektuellipiireistä, joihin hänen lisäkseen kuuluivat Sartre, Prévert ja Picasso. Siellä hän tutustui myös elokuvaohjaaja Yves Allégretiin, josta tuli hänen ensimmäinen aviomiehensä. Hänen elämänsä mies oli kuitenkin toinen Yves: Yves Montand. Sekä Simone että Montand näkyivät ja kuuluivat Pariisissa ja koko Ranskassa. Molemmat tekivät menestyksekkään elokuvan toisensa jälkeen ja osallistuivat aktiivisesti yhteiskunnalliseen elämään. He tutustuivat moniin kuuluisuuksiin kuten Hruštšev, Tito ja Malraux. Pitkä Hollywoodin kausi toi tullessaan myös Yves Montandin huomiota herättäneen rakkaussuhteen Marilyn Monroen kanssa. Rakkaus, menestys, voitot ja tappiot vaihtelivat Simone Signoretin elämässä, ja kuvaava on, että häntä luonnehdittiin sanoin ”Signoret-la-passion”, Intohimoinen Signoret. Intohimoisesti hän todella heittäytyi näytteljäntyöhön, rakkaussuhteisiin, politiikkaan ja harrastuksiin. Muistelmissa puhuu vahva vaikuttaja, syvästi ajatteleva ja tunteva ihminen. (Takakansiteksti)

 

 

Kirjailija

 

Simone Signoret (1921 Wiesbaden, Saksa – 1985 Autheuil-Authouillet, Ranska ) oli Oscar-palkittu ranskalainen näyttelijätär. Hänen vanhempansa olivat ranskalaisia, ja Simone syntyi Saksassa mutta kasvoi kaksivuotiaasta asti Ranskassa. Hän liikkui teini-ikäisestä asti Pariisin intellektuelleissa piireissä. Hänestä tuli toisen maailmansodan jälkeen yksi ranskalaisen elokuvan kirkkaimmista tähdistä. Hän tuli tunnetuksi erityisesti sensuaalisten naisten rooleista. Hänen omaelämäkertansa Nostalgia ilmestyi suomeksi 1986. 

 

Simone Signoret, Wikipedia (fi)

 

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Nostalgia
Tekijä Signoret, Simone
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka WSOY, Helsinki
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 1976 (suomennos 1986)
Painos, painopaikka ja -vuosi 1. painos, WSOY:n graafiset laitokset, Juva 1986
Sivumäärä 360 sivua
Alkuperämaa Ranska
Alkuperäinen teos (ja kieli) La nostalgie n’est plus ce qu’elle était (ranska)
Kääntäjä Suni, Annikki
Sarja WSOY:n Profiili-sarja
ISBN 951-0-13815-0
Korkeus / cm 22,5 cm
Leveys / cm 15 cm
Paksuus / cm 3,6 cm
Paino / g 691 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3 (paperisessa kansilehdessä pientä kulumaa; omistajamerkintä vuodelta 1986)
Sidonta Sidottu (kovakantinen), paperinen kansilehti
Koodi AK0318

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Kaunokirjallisuus, Elämäkerrat, muistelmat, Ulkomainen kaunokirjallisuus