Ezra näki äkkiä sielunsa silmin leveän, tyhjän jalkakäytävän, jota pitkin hänen perheensä eri jäsenet astelivat kasvot käännettyinä poispäin toisistaan. Vaikka eläisi äidin kanssa samassa talossa nuoruutensa ja aikuisuutensa, voi potea silmitöntä koti-ikävää. Niin on käynyt Ezra Tullille. Kerta toisensa jälkeen Ezra kutsuu äidin ja sisarukset yhteisen pöydän ääreen siinä toivossa, että ateria joskus saataisiin päätökseen ilman vihanpurkauksia. Että he joskus kokisivat aitoa yhteenkuuluvuutta. Mutta valheessa eläminen on jättänyt jälkensä sisaruksiin - voimakastahtoinen äiti on tahtoen tai tahtomattaan vaikuttanut perheen sisäisiin suhteisiin. Hellän pureva, traaginenkin tarina perheestä, jonka sisäiset jännitteet heijastuvat aikuisuuteen saakka. (Takakansiteksti)