Käytettyjen kirjojen verkkokauppa
Naurattavien rakkauksien kirja on seitsemän novellin kokoelma vuodelta 1970. Tarinat ovat helmeilevän kepeitä ja samalla leikkaavan ironisia: Kundera kirjoittaa rakkauden harhoista ja hurmasta julman selvänäköisesti. Kertomusten ilmavan ja leikittelevän sävyn pohjalla piilee miltei kafkamaista absurdiutta ja sattumanvaraisuutta. Kunderan henkilöt laskelmoivat ja touhuavat, he laativat suunnitelmia ja pelaavat pelejään, mutta joutuvat lopulta sattumien ja kohtalon kasaantuvien oikkujen uhreiksi. Kaikissa novelleissa rakkaus on keskipiste. Flirtit ja viettelemiset, rakastelut ja rakasteluaikeet, halut ja himot ovat Kunderan hilpeän baletin kiihkeitä liikevoimia. Parhaat tarinoista ovat pistävän ironisia komedioita, joiden pohja on traaginen: rakkaus näyttäytyy niissä lopultakin valtapelinä ja syvästi moraalisena kysymyksenä. (Takakansiteksti)
Kirjailija
Milan Kundera (1929 Brno, Tšekkoslovakia - 2023 Pariisi, Ranska) oli tšekkiläinen kirjailija ja toisinajattelija. Kunderan esikoisromaani on vuonna 1967 ilmestynyt Pila. Kundera osallistui vuoden 1968 Prahan kevääseen, minkä jälkeen hänen työnsä kiellettiin Tšekkoslovakiassa vuoden 1989 samettivallankumoukseen asti. Hän menetti Tšekkoslovakian kansalaisuuden 1979, ja vuonna 1981 hänelle myönnettiin Ranskan kansalaisuus.
Teoksen nimi | Naurattavien Rakkauksien Kirja |
Tekijä | Kundera, Milan |
Kieli | suomi |
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka | WSOY, Porvoo;Hki;Juva |
Julkaisuvuosi, alkuperäinen | 1969 (suomennos1988) |
Painos, painopaikka ja -vuosi | 1. painos, WSOY:n graafiset laitokset, Juva, 1988 |
Sivumäärä | 280 s |
Alkuperämaa | Tsekki |
Alkuperäinen teos (ja kieli) | Směšné lásky (tsekki) |
Kääntäjä | Siraste, Kirsti |
Sarja | Kustantajan sarja (WSOY): Aikamme kertojia |
ISBN | 9789510151488 |
Korkeus / cm | 21,5 cm |
Leveys / cm | 13,8 cm |
Paksuus / cm | 2,9 cm |
Paino / g | 489 g |
Kuntoluokka (ja -kuvaus) | K3 (Kulumaa; paperisessa kansilehdessä ryppyä selän yläosassa ja tahraa takakannen keskiosassa; sivun 57 yläkulma taitettu lukumerkiksi); |
Sidonta | Sidottu (kovakantinen), paperinen kansilehti |
Koodi | AK0624 |