Lehtolainen Leena, Henkivartija

7,00
Sisältää marginaaliveron


Kun rentouduin kunnolla, menin ilvekseksi. Turkki alkoi kasvaa ihostani, korvat nousivat pään päälle, tuuli viimoi niiden tupsuissa. Häntäni heilui puolelta toiselle, se oli lyhyt mutta auttoi silti tasapainoiltaessa. Tunsin lumen tassujani vasten, liukkaassa paikassa turvauduin kynsiini. Näin jäniksen ja lähdin sen perään. Olin takaa-ajaja enkä saalis. Suomalainen liikenainen Anita Nuutinen surmataan Moskovassa hämärissä olosuhteissa. Poliisi on kiinnostunut hänen henkivartijansa Hilja Ilveskeron liikkeistä, sillä tämä on jättänyt työnantajansa suojatta juuri ennen surmaa. Hilja ei ole itsekään varma siitä, mikä on hänen osuutensa Anitan kuolemaan. Hiljan puhelimen vastaajasta löytyy sekä Anitan hätääntynyt avunpyyntö että outo uhjausviesti. Palattuaan Suomeen Hilja vetäytyy maan alle, mutta poliisille on vastattava jo toimiluvan säilymisen takia. Poliisin lisäksi Hiljan perässä on Anitan yhteistyökumppanin, kiinteistökeisari Valentin Paskevitšin torpedo. Mutta kuka arvoituksellinen David Stahl todella on? Haluaako hän Hiljalta muutakin kuin tietoja Anita Nuutisesta? Uudessä työssään kansanedustajan turvahenkilönä Hiljalla ei ole enää varaa virheisiin. Vähitellen rikosvyyhdin kansainvälinen mittakaava alkaa paljastua. Tiukan paikan tullen Hilja näyttää että hänessä on enemmän petoa kuin pelkkä sukunimi... Henkivartija on Leena Lehtolaisen uudenlainen rikosromaani, kansainvälisen trillerin piirteitä ammentava tiheä ja koukuttava jännityskertomus, jossa kukkii myös ironia ja huumori. (Takakansiteksti)

 

Kirjailija

 

Leena Lehtolainen (s. 1964) on suomalainen kirjailija, joka toimii myös kirjallisuudentutkijana ja kriitikkona. Hän julkaisi ensimmäisen teoksensa Ja äkkiä onkin toukokuu 12-vuotiaana. Lehtolaisen  tuotanto sisältää kaunokirjallisia teoksia sekä rikosromaaneja, joista tunnetuimpia ovat Maria Kallio- ja Hilja Ilveskero-rikosromaanisarjat. Hän on Suomen eturivin dekkarikirjailijoita, ja hänen teoksiaan on käännetty 20 kielelle.

 

Leena Lehtolainen, Wikipedia

Maria Kallio, Wikipedia

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Henkivartija
Tekijä Lehtolainen, Leena
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Tammi, Helsinki
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 2009
Painos, painopaikka ja -vuosi WS Bookwell Oy, Porvoo, 2009
Sivumäärä 355 sivua
Alkuperämaa Suomi
Sarja Hilja Ilveskero -sarja (1/4)
ISBN 978-951-31-4530-9
Korkeus / cm 21,8 cm
Leveys / cm 14,3 cm
Paksuus / cm 2,7 cm
Paino / g 478 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K2 (Etulehden yläreuna osittain irti. Muuten kunto hyvä)
Sidonta Sidottu (kovakantinen), paperinen kansilehti
Koodi AK0120

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Kaunokirjallisuus, Jännitys-/rikoskirjallisuus, Kotimainen jännitys, Kotimainen kaunokirjallisuus