Joenpelto Eeva, Uskomattomia uhrauksia

6,00
Sisältää marginaaliveron


Eeva Joenpellon kirjailijanura on jatkunut viisikymmentä vuotta. Uskomattomia uhrauksia on tuon harvinaisen etapin arvoinen merkkipaalu. Se on vahva, elävä, koskettava kertomus suomalaisesta perheestä, joka mien muiden perheiden tavoin joutuu yllättävien muutosvoimien armoille 1990-luvulla. Mutta miten taistella jotain sellaista vastaan, jota ei ymmärtänyt? Sillä apelle ei tuntunut merkitsevän mitään tappio tai menetys, tuskin edes yhteiskunnan niskoille jääminen. Jäljelle jäisivät kuitenkin asiat, joista hän ja seuraavat sukupolvet eivät ymmärtäneet mitään, tuskin tiesivät miten niitä kutsuttiiin. Harri haparoi omaa mieltään. Ei, ei hän löytänyt itsestään mitään periaatteiden, uskollisuuden, itsepintaisuuden hiilivalkeaa, jonka yli kumartuneena voisi lämmitellä käsiään ja lähteä jatkamaan siitä tehtäväänsä oli se sitten miten mahdoton hyvänsä. (Takakansiteksti)

 

Kirjailija

 

Eeva Joenpelto (vuodesta 1945 Hellemann, s.1921, Sammatti, k. 2004, Lohja) on suomalainen palkittu kirjailija. Hän sai kuudesti valtion kirjallisuuspalkinnon ja Finlandia palkinnon vuonna 1994. Ensimmäiset kaksi teostaan hän kirjoitti salanimillä Eeva Helle ja Eeva Autere. Joenpelto muistetaan eritoten 1970-luvun Lohja-sarjastaan. Häntä on pidetty vahvojen naisten kuvaajana – leima, jota vastaan kirjailija itse usein pyristeli. Keskeinen arvo Joenpellon työssä ja elämässä oli kunniallisuus: ”Että oltaisiin ihmisiksi.” Eeva Joenpellon teoksia on käännetty ainakin ruotsiksi, norjaksi, tanskaksi, viroksi, venäjäksi, unkariksi, islanniksi, puolaksi, tšekiksi, romaniaksi ja englanniksi. 

 

Eeva Joenpelto, Wikipedia

Ylen Elävä Arkisto: Eeva Joenpelto kertoo kirjailijantyöstään (kuvattu 23.12.1981)

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Uskomattomia uhrauksia
Tekijä Joenpelto, Eeva
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka WSOY, Helsinki
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 2000
Painos, painopaikka ja -vuosi 1. painos, WS Bookwell Oy, Juva 2000
Sivumäärä 259
Alkuperämaa 259 sivua
ISBN 951-0-24384-1
Korkeus / cm 21,2 cm
Leveys / cm 13,5 cm
Paksuus / cm 2,3 cm
Paino / g 376 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3 (Hyvä, pientä kulumaa)
Sidonta Sidottu (kovakantinen), paperinen kansilehti
Koodi AK1219

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Kaunokirjallisuus, Kotimainen kaunokirjallisuus, Sukuromaanit, Yhteiskunnallinen romaani