Kotiseutunsa Karjalan kuvaajana tunnettu ja evakontien itsekin kulkenut Iris Kähäri on kirjoittanut mittavan romaanin Viipurin viimeisestä talvesta ja kesästä 1944. Sota on kulkenut Viipurin yli idästä länteen ja lännestä itään. Etenevien suomalaisten jäljessä kaupunkiin ovat saapuneet evakot, ne jotka ovat saaneet luvan palata, kuin muuttolinnut kotiseutuikävän vetäminä. Kotikaupunkiinsa on palannut myös Inka Kostiainen, nuori ja työtä pelkäämätön toimistolotta. Mutta kuka ymmärtäisi palaajia? Kuka sen selittäisi, että on päästävä takaisin, Jenny Pajunkin, jonka elämä on ollut loputonta raatamista? Tai Lidia Ivakovskin, joka elää tsaarinajan muistoissaan, Raivolan ja Terijoen huvilaidylliä? Mitä he toivovat saavansa tässä puutteen, raunioiden, sotavankien ja sotilaiden kaupungissa? Ja mikä on tulevaisuus? Toivoa varjostaa tappion pelko, huhut kiertävät kaupunkia, pommikoneiden jylinä muistuttaa rauhan väliaikaisuudesta. Kun sitten vihollisen pelätty suurhyökkäys alkaa ja Inka jättää palavan kaupungin viimeisten joukossa, hän tietää, ettei paluuta enää ole. Seppele Viipurille on kolmen eri ikäisen naisen kirja. Kolmen erilaisen kohtalon kautta piirtyy kuva karjalaisesta elämänmenosta, jonka sota on hajottanut muistoiksi. (Takakansiteksti)

Kirjailija

Iris Kähäri (1914 Viipuri – 1995 Helsinki) oli suomalainen kirjailija ja kansakoulunopettaja, joka syntyi Viipurissa ja joutui lähtemään evakkoon kahdesti. Kirjailijana Kähärin keskeinenä teemana oli kadotettu kotiseutu. Hänen palkittiin Valtion kirjallisuuspalkinnolla kolmesti (vuosina 1957, 1965 ja 1984).

Iris Kähäri, Wikipedia (fi)