Chua Amy, Tiikeriäidin taistelulaulu


Chua Amy, Tiikeriäidin taistelulaulu

7,00
Sisältää marginaaliveron


Mistä johtuu, että kiinalaislapset pärjäävät ja menestyvät kansainvälisissä vertailuissa muita lapsia paremmin? Miksi kiinalaiset onnistuvat kasvattamaan matemaattisia neroja ja musikaalisia ihmelapsia? Amy Chua kertoo, kuinka hän kasvatti kaksi tytärtään traditionaalisen kiinalaiskasvatuksen mukaisesti – ankaran päämäärätietoisesti ja kunnianhimoisesti. Hänen tyttärensä eivät saaneet:

  • käydä yökylässä
  • kutsua leikkikavereita kotiin
  • katsoa televisiota tai pelata tietokonepelejä
  • valita itse harrastuksiaan
  • tuoda kotiin kymppiä huonompia arvosanoja
  • jäädä kakkoseksi missään muussa aineessa kuin liikunnassa ja ilmaisutaidossa
  • soittaa muita instrumentteja kuin pianoa tai viulua
  • olla soittamatta pianoa tai viulua

Amy Chuan tavoitteena oli muun muassa, että tytöt pääsisivät tuntikausien päivittäisen harjoittelun avulla soittamaan Carnegie Halliin New Yorkissa. Tässä hän onnistui – ainakin osittain. Mutta näillä kasvatusmenetelmillä oli myös seurauksensa, joita Amy Chua ei osannut ennakoida. Tiikeriäidin taistelulaulu on hätkähdyttävän suorasukainen ja provokatiivinen kertomus äidistä, tyttäristä ja äärimmäisistä kasvatuskeinoista. Se kyseenalaistaa länsimaisen curling-vanhemmuuden ja osoittaa, että lasten on saatava nauttia saavutuksistaan, jotka syntyvät kovan työn ja yrittämisen kautta. ”Idän ja lännen suuri kamppailu on alkanut, ja se ratkaistaan lastenhuoneissa.” – Kari Huhta, Helsingin Sanomat. (Takakansiteksti)

 

Kirjailija

 

Amy Chua (s. 1962 Champaign, Illinois, Yhdysvallat) on Yalen yliopiston oikeustieteen professori. Hän on kirjoittanut kaksi globaalitaloutta käsittelevää teosta sekä muistelman Tiikeriäidin taistelulaulu. Chua on naimisissa Yalen yliopiston professorin Jeb Rubenfeldin kanssa. Heillä on kaksi tytärtä, Sophia ja Lulu. 

 

Amy Chua, Wikipedia (fi)

Amy Chua, Kirjailijan kotisivut

 

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Tiikeriäidin taistelulaulu
Tekijä Chua, Amy
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Siltala, Helsinki
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 2011 (suomennos )
Painos, painopaikka ja -vuosi 4. painos, Nørhaven, Tanska 2012
Sivumäärä 247 sivua
Alkuperämaa Kiina/ Yhdysvallat
Alkuperäinen teos (ja kieli) The Battle Hymn of the Tiger Mother (englanti)
Kääntäjä Paajanen Auri ja Tuomi-Giddings Susanna
ISBN 978-952-234-112-9
Korkeus / cm 17,8 cm
Leveys / cm 11 cm
Paksuus / cm 1,7 cm
Paino / g 160 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K4 (erinomainen)
Sidonta Nidottu (pehmeäkantinen), kuvakansi
Koodi AK1118

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Kaunokirjallisuus, Elämäkerrat, muistelmat, Kasvatus, psykologia, Ulkomainen kaunokirjallisuus, Etusivu
Klarna Checkout
kauppiaan tiedot