Alahuhta Matti, Johtajuus


Alahuhta Matti, Johtajuus

9,00
Sisältää marginaaliveron


Johtaminen on yhä useammin muutoksen johtamista. Tärkeintä on kirkkaan suunnan näyttäminen ja ihmisten saaminen mukaan muutokseen. Matti Alahuhta suuntaa sanomansa sekä johtajille että johdettaville selkeästi ja havainnollisesti tavalla, joka puhuttelee jokaista johtamisesta kiinnostunutta lukijaa. Kirja kuvaa yrityksen kilpailukyvyn perustaa, jonka jatkuva kehittäminen mahdollistaa yrityksen vahvistumisen ja irrottautumisen kilpailijoista hyvinkin yllättävissä ja vaativissa markkinatilanteissa. Keskeisiä tekijöitä tässä ovat esimerkiksi ihmisten ja vireen johtaminen, yrityskulttuurin, henkilöstön ja laadun kehittäminen sekä aikajänteen ja mittaamisen merkityksen ymmärtäminen. Alahuhta käsittelee myös johtamista liiketoiminnan kriittisissä vaiheissa kuten muutoksen käynnistämisessä, strategian saamisessa elämään, murroskohtien hyödyntämisessä ja vaikeiden tilanteiden kääntämisessä mahdollisuuksiksi. Nämä kuvaukset perustuvat Koneen johtamiseen vuosina 2005–2014, jona aikana Kone kaksinkertaisti globaalin markkinaosuutensa ja yhtiön liikevoitto kasvoi koko ajan. Alahuhta täydentää tarkasteluaan muutamalla Nokia-vuosiensa esimerkillä. Matti Alahuhta on valittu toistuvasti Suomen arvostetuimmaksi yritysjohtajaksi. (Takakansiteksti)

 

Kirjailija

 

Tekniikan tohtori Matti Alahuhta (s. 1952) työskenteli Koneen toimitusjohtajana vuodesta 2005 kevääseen 2014. Hän toimii hallituksen puheenjohtajana DevCo Partnersissa, Outotecissä, Elinkeinoelämän keskusliitossa sekä Aalto-yliopistossa ja on hallituksen jäsen Koneessa, ABB:ssä ja Volvo AB:ssä. Ennen Konetta hän teki pitkän uran Nokian tietoliikenne- ja matkapuhelinyksiköiden johtotehtävissä. (Lieveteksti)

 

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Johtajuus – Kirkas suunta ja ihmisten voima - Kokemuksia ja näkemyksiä johtamisesta Koneen ja Nokian vuosilta
Tekijä Alahuhta, Matti
Muut tekijät Häikiö Martti ja Seppänen Pekka
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Docendo, Jyväskylä
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 2015
Painos, painopaikka ja -vuosi 1. painos, Bookwell Oy 2015
Sivumäärä 206 sivua
Alkuperämaa Suomi
ISBN 978-952-291-202-2
Korkeus / cm 21,5 cm
Leveys / cm 14 cm
Paksuus / cm 2,1 cm
Paino / g 465 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3- (Sisuksen yläreunassa pienehkö painauma)
Sidonta Sidottu (kovakantinen), paperinen kansilehti
Koodi AK0918

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Tietokirjallisuus, Johtaminen, työelämä, Itseapukirjallisuus, Talous, liiketalous, Etusivu
Klarna Checkout
kauppiaan tiedot