Käytettyjen kirjojen verkkokauppa
Vielä jokin aika sitten Nokia valmisti kaikkea vessapaperista kumisaappaisiin. Yhtymän tulevaisuus näytti kuitenkin synkältä. Tänään Nokia on maailmanlaajuisesti kilpailukykyinen tietoliikenneyritys. Nokia Saga on kertomus niistä ihmisistä, jotka rakensivat perustan kansainväliselle läpimurrolle. Siinä kerrotaan yksilöistä, jotka uskoivat elektroniikkaan, vaikka muut pitivät heitä hulluina. Siinä kerrotaan, miten kekseliäät insinöörit selvisivät lähes mahdottomasta tehtävästä ja siitä, miten kännykkä sai nimensä. Nokia Saga on myös kertomus eurooppalaisesta unelmasta, siitä miten unelma muuttui painajaiseksi ja miten kriisistä selvittiin. (Takakansiteksti)
Kirjailija
Marco Mäkinen (s. 1965 Helsinki) on suomalainen yritysjohtaja, joka tunnetaan työstään mainostoimistoalalla. Hän on työskennellyt vuodesta 2013 lähtien TBWA\Helsinki-mainostoimiston varatoimitusjohtajana. Mäkinen valmistui vuonna 1990 filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta pääaineenaan estetiikka. Hän on suorittanut lisäksi Helsingin kauppakorkeakoulun eMBA-koulutusohjelman vuonna 1991.
Marco Mäkinen, 375 humanistia 15.11.2015 – Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta.
Teoksen nimi | Nokia saga – Kertomus yrityksestä ja ihmisistä, jotka muuttivat sen |
Tekijä | Mäkinen, Marco |
Kieli | Suomi |
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka | Gummerus, Jyväskylä |
Julkaisuvuosi, alkuperäinen | 1995 |
Painos, painopaikka ja -vuosi | Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1995 |
Sivumäärä | 454 sivua |
Alkuperämaa | Suomi |
ISBN | 951-20-4760-8 |
Korkeus / cm | 17,5 cm |
Leveys / cm | 11 cm |
Paksuus / cm | 2,9 cm |
Paino / g | 290 g |
Kuntoluokka (ja -kuvaus) | K3- (Pientä kulumaa; takakannen yläkulmassa taite; selässä lukutaitejälki) |
Sidonta | Nidottu (pehmeäkantinen), kuvakansi |
Koodi | AK0818 |