Hietamies Laila, Jäiden soitto

7,00
Sisältää marginaaliveron

Kevät on saapunut Karjalaan. Laatokan jäät helisevät niin kauniisti, niin kirkkaasti. Niitä kuuntelee Dimitri, niiden soittoa on odottanut Maša. Kun Laatokka murtaa keväällä kahleensa, jäät soivat. Se merkitsee uutta alkua. Kesän alkua. Vuonna 1916 se merkitsee uuden elämän alkua, monessa mielessä. Euroopasta puhaltavat myrskyisät tuulet ja niiden vaikutukset alkavat näkyä myös syvänmaalaisten ja heidän läheistensä elämässä. Ne koskettavat niin Dimitriä, joka on tehnyt tärkeän ratkaisun, Nikolaita Valamossa kuin Mašaa, joka asuu pienessä rantatalossaan rakastamansa Laatokan äärellä. Myös sisar Anna on Valamossa, sairaanhoitajana. Nuoret opettajat Katja ja Marppa ovat ensimmäisellä koulullaan Pistojärvellä, syvällä Vienan saloilla. Ajan pyörteet tempautuvat yhä rajuimmiksi ja monet jo pysyviltä vaikuttaneet elämänkohtalot lähtevät täysin uuteen suuntaan. Myös uusia ihmisiä tulee tapahtumiin mukaan: heidän joukossaan helsinkiläinen kirurgi Viktor Falck, moskovalainen Maria Petrovna ja mustalaisnäyttelijätär Zinaida. Joillekin kohtalon yllättävät käänteet merkitsevät suurta henkilökohtaista onnea. Kun uusi kesä kukkii kauneimmillaan, vietetään unohtumattomia häitä. Ja kun hääillan hämärtyessä varjot laskeutuvat linnunlauluisiin puistoihin, on kaksi muutakin ihmistä valmiit sopimaan yhteisestä tulevaisuudesta. Laila Hietamiehen kerronta vie vastustamattomasti mukanaan, kuvasi hän sitten yksittäisen ihmiselämän arvaamatonta polveilua, historian suuria myllerryksiä tai ihmisen ja luonnon salaperäistä, väkevää yhteyttä kaukana Vienan saloilla. Laatokka-sarjan romaanit muodostavat kokonaisuuden, mutta jokainen romaaneista on luettavissa myös erillisenä, täysin itsenäisenä teoksena. Sarjan aikaisemmat osat ovat Pilvissä taivaanlaiva, Maan kämmenellä ja Valamon yksinäinen. (Takakansi- ja lieveteksti)

 

Kirjailija

 

Laila Hirvisaari, vuosina 1958–2004 Hietamies (s. 1938 Viipuri) on suomalainen kirjailija. Hänen tuotantoonsa kuuluu laajoja romaanisarjoja sekä näytelmiä ja televisiosarjoja, joissa liikutaan niin Karjalankannaksella ja Laatokan Karjalassa kuin Venäjällä, Intiassa ja Roomassakin. Syksyyn 2008 mennessä Hirvisaaren kirjoja oli myyty yli 4 miljoonaa kappaletta.

 

Laila Hirvisaari, Wikipedia (fi)

Laila Hirvisaari, Kirjailijan kotisivut

 

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Jäiden soitto
Tekijä Hietamies Laila
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Suuri Suomalainen Kirjakerho, Helsinki
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 1989
Painos, painopaikka ja -vuosi SSKK, Otavan painolaitokset, Keuruu 1990
Sivumäärä 432 sivua
Alkuperämaa Suomi
Sarja Laatokka-sarja (4/6)
ISBN 951-643-315-4
Korkeus / cm 21,4 cm
Leveys / cm 13,5 cm
Paksuus / cm 2,7 cm
Paino / g 468 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3 (Hyvä; pientä kulumaa)
Sidonta Sidottu (kovakantinen), paperinen kansilehti
Koodi AK0218

Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös


Selaa myös nämä tuoteryhmät: Kaunokirjallisuus, Historialliset romaanit, Kotimainen historiallinen