Gordon Thomas, Viisaat vanhemmat

8,00
Sisältää marginaaliveron

Vanhempia syytetään – mutta heitä ei opasteta! Näin sanoo Thomas Gordon kirjassaan, joka on herättänyt valtavaa huomiota kasvattajien piirissä. Vanhemmat saavat alinomaa kuulla, että on heidän vikansa, jos heidän lapsistaan kasvaa ongelmanuoria. Heitä syytetään, jos heidän lapsensa onnistuvat huonosti elämässä. Mutta onko heillä koskaan tilaisuutta oppia, millä tavalla ollaan lapselle hyvät vanhemmat? Millä tavalla isä ja äiti voivat todella luottamuksen arvoisina, myönteistä tukea antaen auttaa lapsiaan kasvamaan tasapainoisiksi aikuisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi? Vanhempainkursseillamme olemme todenneet – Gordon sanoo – että monet pystyvät lisäämään huomattavasti taitojaan ja kykyään vanhempina. He oppivat menetelmän, joka auttaa pitämään kontaktiväylän lapsiin avoimena – kumpaankin suuntaan. He oppivat myös ratkaisemaan vanhempien ja lasten välisiä konflikteja siten, että keskinäinen suhde vahvistuu eikä järky. Gordon esittelee kirjassaan kolme yksinkertaista perustaitoa, jotka viisaiden vanhempien tulee oppia:

  • Aktiivinen kuuntelu – taito kuulla mitä lapsi todella tarkoittaa
  • Oman sanoman perillevienti – taito ilmaista omat tunteensa ja tarpeensa siten, että lapsi todella tajuaa ne.
  • Kiistakysymysten ratkaiseminen siten, että ”kumpikin voittaa”. 

Käytännön harjoitukset ja todellisuudesta otetut esimerkit näyttävät, kuinka viisaiden vanhempien menetelmä toimii. Gordonin antama opastus on niin yksinkertaista ja vakuuttavaa, että lukija heti toteaa sen avaavan kiistattomat mahdollisuudet lasten ja vanhempien välisen suhteen parantamiseen ja ”ikäpolvien välisen kuilun” kapenemiseen. (Takakansiteksti)

 

Kirjailija

 

Thomas Gordon (1918 -2002) oli yhdysvaltalainen kliininen psykologi. Hän oli Carl Rogersin oppilas ja myöhemmin tämän työtoveri. Hänen menetelmäänsä, jonka hän kehitti lasten ja vanhempien välisten suhteiden kohentamiseksi, on myöhemmin kehitetty yleiseksi kommunikaatiomenetelmäksi, jolla ihmisten välisiä suhteita, myös ammatillisia, voidaan parantaa. Gordonin menetelmä korostaa toimivaa kommunikaatiota ja ristiriitatilanteiden ratkaisua menetelmällä, jossa molemmat osapuolet voittavat. Siihen kuuluvat myös aktiivinen kuuntelu ja minä-viestintä. Gordon kirjoitti yhdeksän teosta, joista seitsemän on suomennettu.

 

Thomas Gordon, Wikipedia (fi)

 

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Viisaat vanhemmat
Tekijä Gordon, Thomas
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Tammi, Helsinki
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 1970 (suomennos 1979)
Painos, painopaikka ja -vuosi 4. painos, KK Laakapaino, Helsinki 1980
Sivumäärä 302 sivua
Alkuperämaa Yhdysvallat
Alkuperäinen teos (ja kieli) P.E.T. Parent Effectiveness Training (englanti)
Kääntäjä Talvio-Jaatinen Pirkko
ISBN 951-30-3992-7
Korkeus / cm 21,3 cm
Leveys / cm 16,2 cm
Paksuus / cm 2,3 cm
Paino / g 521 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3 (Hyvä; pientä kulumaa)
Sidonta Sidottu (kovakantinen), paperinen kansilehti
Koodi AK0820

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Tietokirjallisuus, Kasvatus, psykologia