May Karl, Aavikon halki

6,00
Sisältää marginaaliveron


Aavikon halki kertoo miten Kara ben Nemsi pelastaa ryöstetyn naisen ja auttaa haddekinien sheikkiä torjumaan naapuriheimojen hyökkäykset. Saksalaisen kirjailjian Karl Mayn (1842-1912) suosituimmat teokset muhkeana kymmenosaisena seikkailusarjana. Mayn kirjoja on käännetty noin kolmellekymmenelle kielelle, ja yksistään saksalaisella kielialueella niiden levikki on useita kymmeniä miljoonia. Monista hänen teoksestaan on tehty myös menestyneitä elokuvasovituksia. (Takakansiteksti)

 

Kirjailija

 

Karl May (1842-1912) oli saksalainen kirjailija, joka on tunnettu erityisesti villiin länteen ja Lähi-itään sijoittuvista seikkailuromaaneistaan. Lisäksi hän kirjoitti Saksaan sijoittuneita tarinoita, runoutta, omaelämäkerran ja näytelmän. May syntyi köyhään perheeseen ja oli 4-vuotiaaksi saakka sokea, todennäköisesti aliravitsemuksen takia. Näkö saatiin kuitenkin pelastettua leikkauksella. Hän luki itsensä lopulta kansakoulunopettajaksi. May teki läpimurron kirjailijana eksoottisilla ja paljon huumoria sisältävillä seikkailuromaaneillaan. Orientalismin lumo vaikutti kirjallisuudessa 1800-luvun puolivälistä vielä 1900-luvun puolelle. Mayn kirjoja on myyty maailmanlaajuisesti 200 miljoonaa kappaletta.

 

Karl May, Wikipedia (fi) 

 

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Aavikon halki
Tekijä May, Karl
Muut tekijät Salminen Raimo (toimittanut)
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka WSOY, Helsinki
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 1892
Painos, painopaikka ja -vuosi 1. painos, WSOY:n graafiset laitokset, Juva 1986
Sivumäärä 276 sivua
Alkuperämaa Saksa
Alkuperäinen teos (ja kieli) Durch die Wüste (saksa)
Kääntäjä Väänänen Oskari (lyhentäen suomentanut)
Sarja Karl May (4/10)
ISBN 951-0-13768-5
Korkeus / cm 20,3 cm
Leveys / cm 13,8 cm
Paksuus / cm 2,5 cm
Paino / g 405 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3 (Hyvä; etu- ja takakannessa pientä kulumaa; pientä tahraa)
Sidonta Sidottu (kovakantinen), kuvakansi
Koodi EST0118

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Nuorten kirjallisuus, Nuorten jännitys, Poikakirjat, Seikkailu