Eeva Kilpi kirjoittaa tunteesta, tunteella. Eeva Kilpi ei kaihda kuvata tunnetta; mutta hän ei liioin antaudu sille. Päinvastoin: älyn kontrolloiva ote säilyy. Kilpi on lähinnä englantilaisen koulun kertoja, selkeä, taidossa pitkälle ehtinyt. Tätä todistaa vaikkapa Tamara ja minä -novellin henkilö- ja aikaperspektiivin hallinta ja Raportin sulkeutuva ja avautuva loppukuvio... Novelleissa sivutaan itse asiassa monia ajankohtaisia keskustelunaiheita: seksuaalista vapautumista, nuorison ja vanhempien suhdetta, saasteongelmaa, rantatonttipolitiikkaa. Mutta Kilpi ei pysähdy saarnaamaan, ei kadota silmistään tilannetta, henkilöitä, vivahteita. Ja ennen kaikkea: pääteemasta, yksinäisen, yksin jääneen naisen elämästä, ystävyyden ja aistillisuuden kaksiarvoisesta merkityksestä ihmiselle Eeva Kilpi antaa elävän ja moniulotteisen kuvan. – Lassi Nummi, US (Takakansiteksti)

Kirjailija

Eeva Kilpi (s. 1928, Hiitola, Laatokan Karjala) on suomalainen kirjailija. Hänen tuotantonsa sisältää 32 teosta, josta osa on runoutta ja osa proosaa. Kilven tuotannon pääteemoja ovat evakkokarjalaisuus, ihmissuhteet, luonto ja feminismi. Teoksia on käännetty ruotsiksi, tanskaksi, norjaksi, saksaksi ja englanniksi. Kilpi valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1953, ja ryhtyi päätoimiseksi kirjailijaksi vuonna 1959. Hän on toiminut 1970-luvulla muun muassa Suomen kirjailijaliiton johtokunnassa sekä kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen PENin puheenjohtajana. Kirjailijana hän on saanut lukuisia palkintoja, viimeksi SKS:n Aleksis Kiven rahaston palkinnon lokakuussa 2017.

Eeva Kilpi, Wikipedia (fi)