Blomqvist, Anna Beata kohtaa rakkauden

5,00
Sisältää marginaaliveron


Anna Beatasta, Myrskyluodon Maijan hengenheimolaisesta, kertovan romaanisarjan ensimmäisessä osassa jätimme Anna Beatan ahvenanmaalaispappilan keittiön ylissänkyyn haaveilemaan talvi-iltana kyytipoika Joppista. Nyt palaamme tutun pappilanväen joukkoon, tai voimme yhtä hyvin aloittaa tutustumisen tästä osasta. Kevät on tulossa kiireisine töineen, luonto herää kohisten eloon ja kaipaus täyttää 19-vuotiaan Anna Beatan rinnan. Mutta Joppia ei näy eikä kuulu, ja kesä menee menojaan. Vasta seuraavan suven juhannussalkoa pystytettäessä Jopp osuu uudestaan Anna Beatan tielle ja sytyttää nuoren piikatytön herkät tunteet. Jopp kumminkin kulkee vapaana kuin taivaan lintu ja Anna Beatalle jää monta raskasta tietä taivallettavaksi. Syksyllä hän vielä joutuu muuttamaan pappilasta ja astumaan tuntemattomaan tulevaisuuteen. Anni Blomqvist ei petä monilukuisia ystäviään. Hänellä on verraton taito luoda vähäeleisesti aito maalaisympäristö eri vuodenaikoihin kuuluvine töineen sekä kuvata koskettavia naiskohtaloita. Hänen teoksissaan on myös hiljaista huumoria, uskoa apuun ylhäältä sekä Anna Beatan tarinassa jännitystäkin, josta melu ja väkivalta ovat kaukana. (Lieveteksti)

 

Kirjailija

 

Anni Blomqvist (1909, Vårdö, Ahvenanmaa – 1990, Vårdö, Ahvenanmaa) oli ahvenanmaalainen suomenruotsalainen kirjailija, kalastajaperheen tytär ja merimiehen vaimo. Hänet tunnetaan erityisesti viisiosaisesta Myrskyluoto -romaanisarjastaan.  Romaanisarjaan perusteella on tehty suosittu kuusiosainen televisiosarja Myrskyluodon Maija (1976), sekä näytelmäversioita. Blomqvist vietti koko elämänsä Ahvenanmaan saaristossa. Hänestä tuli kirjailija, kun hänen miehensä ja poikansa hukkuivat myrskyssä. Blomqvist käsitteli suruaan kirjoittamalla. Hänen ensimmäinen teoksensa, I stormens spår, ilmestyi vuonna 1966. Toinen teos, ja samalla Myrskyluoto-sarjan ensimmäinen kirja Vägen till Stormskäret ilmestyi vuonna 1968 (Tie Myrskyluodolle, 1974). Hänen kirjansa käsittelevät saariston menneen ajan elämää ja ne perustuvat usein Blomqvistin ja hänen sukulaistensa kokemuksiin. Esimerkiksi Anna Beata -romaanisarjan päähenkilön esikuvana oli Blomqvistin oma isoäiti.

 

Anni Blomqvist, Wikipedia (fi)

Myrskyluodon Maija, Ylen Elävä Arkisto

 

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Anna Beata kohtaa rakkauden
Tekijä Blomqvist, Anni
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Gummerus, Jyväskylä
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 1981
Painos, painopaikka ja -vuosi 1. painos, K.J. Gummerus Osakeyhtiön kirjapaino, Jyväskylä 1981
Sivumäärä 208 sivua
Alkuperämaa Suomi
Alkuperäinen teos (ja kieli) Anna Beata möter kärleken
Kääntäjä Kauppi, Kaija
Sarja Anna Beata -sarja
ISBN 951-20-2244-3
Korkeus / cm 20,8 cm
Leveys / cm 14 cm
Paksuus / cm 2 cm
Paino / g 325 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3 (paperisessa kansilehden etupuolella pieni tahra, kirjan selkä hieman vino)
Sidonta Sidottu (kovakantinen), paperinen kansilehti
Koodi ES0817

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Kaunokirjallisuus, Kotimainen kaunokirjallisuus