Huovinen Veikko, Koirankynnen leikkaaja

5,00
Sisältää marginaaliveron


Käsinkosketeltavan aito kertomus sodanjälkeisestä Suomesta, sen syrjäseutujen eläjistä ja heidän elämänkohtaloistaan. On talvi neljäkymmenluvun loppupuolella. Mertsi Vepsäläinen, nuori mies, on apulaisena kirvesmies Ville Kuosmasella kansakoulun asuntolaa korjaamassa. Eräänä iltana Kuosmanen kertoilee ajan kuluksi Mertsille koirastaan Sakesta. Hieno koira, kaunis, vaskenvärinen, korvaamaton metsäkumppani, kahden hevosen arvoinen, Kuosmanen kehuu. Mutta sillä on takakäpälissä kannukset, jotka saattavat käydä perin tuskallisiksi, ja ne jäivät leikkaamatta, Kuosmanen suree. Vielä samana yönä Mertsi lähtee kohti Kainuuta tekemään palvelusta koiralle josta äkkiä on tullut hänen kaikkien tunteittensa kohde. Mertsistä on sodassa tullut vähän toistaitoinen, huonokuntoinen ja omituinen. Hän hankkii leipänsä tilapäistöillä, osaamatta elämäänsä oikein suunnitella. Sen enempää kuin nyt matkaansakaan. Mutta hänenlaisensa tunnetaan: sota on hyvässä muistissa, ihmiset auttavat, varsinkin savotassa, jonne Mertsi matkallaan kulkeutuu. Ja vihdoin monien vaiheiden jälkeen Mertsi pääsee Kaihlaniemen tupaan Taimi-emännän ja Sakke-koiran luo. On koittanut Mertsin unelmien täyttymyksen hetki!

Koirankynnen leikkaaja on kertomus pienen ihmisen pienestä haaveestaan ja sen särkymisestä. Samalla romaanissa rakentuu koskettava ajankuva: siinä nousevat vahvoina ja elävinä esiin ihmiset ja elämä vuosina jolloin kahvista ja kunnon tupakasta vasta nähtiin unta, matkanteko täpötäysissä junavaunuissa, iltapuheet tilapäiskortteereissa, yöt, työt ja mietteet suurilla suomalaisilla saloilla.


(Takakansiteksti)

 

Kirjailija

 

Veikko Huovinen (1927, Simo - 2009, Sotkamo) oli suomalainen kirjailija ja metsänhoitaja. Hänen ollessaan puolivuotias perhe muutti Sotkamoon, jossa missä hän asui kuolemaansa asti. Hän opiskeli Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa, ja valmistui metsänhoitajaksi vuonna 1952. Opi skeluaikanaan hän oli hiljainen ja eristäytynyt, ja sellaisena hän piti itseään myöhemminkin. Yli viidenkymmenen kirjailijavuotensa aikana hän esiintyi julkisuudessa harvoin. Huovinen työskenteli metsänhoitajana ennen kuin jättäytyi vapaaksi kirjailijaksi vuonna 1958. Kirjoittamisen ohella hän toimi myös kirjojen toimittajana ja kuvateosten tekstien tekijänä. Huovisen vuonna 1952 ilmestynyt teos Havukka-ahon ajattelija nousi yhdeksi hänen tunnetuimmista teoksistaan. Havukka-ahon lämmin huumori ja luonnonkuvaus vetosivat suomalaisiin ja tekivät hänestä hetkessä yhden Suomen rakastetuimmista kertojista. Huovisen teosten ilmapiiri on useimmiten elämänmyönteinen, ja niiden huumori on iloista ja tarttuvaa. Erilaisten huumorin asteiden kirjo ja kainuulainen murre antavat Huovisen kansanomaiselle ilmaisulle ja yhteiskuntakritiikille syvyyttä. Hän kirjoitti yli kolmekymmentä teosta, ja niitä on käännetty lukuisille kielille.

 

Veikko Huovinen, Wikipedia (fi)

Veikko Huovinen, Kirjasampo.fi

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Koirankynnen leikkaaja
Tekijä Huovinen, Veikko
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Otava, Helsinki
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 1980
Painos, painopaikka ja -vuosi 2. painos, Otavan painolaitokset, Keuruu 1980
Sivumäärä 160 sivua
Alkuperämaa Suomi
ISBN 951-1-05939-4
Korkeus / cm 20,8 cm
Leveys / cm 14,5 cm
Paksuus / cm 1,8 cm
Paino / g 302 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3- (paperisessa kansilehdessä kulumaa, ensilehdellä tahraa)
Sidonta Sidottu (kovakantinen), paperinen kansilehti
Koodi AK0717

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Kaunokirjallisuus, Kotimainen kaunokirjallisuus