Nesbø Jo, Isänsä poika

5,00
Sisältää marginaaliveron


Murhamies ja heroinisti. On istunut korkeimman turvaluokituksen vankilassa viimeiset 12 vuotta. Vasta 30-vuotias. Vapauttaa mutt synneistään, tunnustaa muiden rikokset ja kärsii heidän puolestaan. Eräänä päivänä hän sa kuulla jotain, mikä muuttaa hänen koko elämänsä. Hänen on noustava jaloilleen ja rangaistava syyllisiä. Yksikään, joka on vahingoittanut väärää ihmistä, ei ole turvassa. On koittanut tuomiopäivä ja tuomion langettaa Sonny Lofthus, isänsä poika. Armon voivat saada vain ne, joilla ei ole mitään. Kukaan ei voi paeta, ei myöskään Sonny, sillä häntä jahtaavat niin poliisit kuin rikolliset.  Jo Nesbøn trilleriä on todella vaikea laskea käsistään ennen kuin viimeinen virke on luettu. Se on maailmanluokan kirjailijan mestarillinen romaani. 

 

Kirjailija

 

Jo Nesbø (s. 1960, Oslo) on norjalainen kirjailija, muusikko ja entinen pörssimeklari. Hän on Norjan kansainvälisesti tunnetuimpia rikoskirjailijoita.  Hänen teoksiaan on käännetty yli 50 kielelle, ja myyty yli 30 miljoonaa kappaletta. Nesbøn esikoisteos Lepakkomies aloitti menestyneen Harry Hole –rikosromaanien sarjan. Nesbø on lisäksi kirjoittanut mm. lastenkirjoja (tohtori Proktor -sarja), matkakirjoja, sekä itsenäisiä rikosromaaneja. Nesbø on suorittanut Pohjois-Norjassa kolmen vuoden asevelvollisuuden. Hän on myös suorittanut taloustieteiden tutkinnon Norjan kauppakorkeakoulussa Bergenissä vuonna 1986, ja toiminut sen jälkeen pörssimeklarina, mistä tehtävästä hän on kuitenkin myöhemmin irtisanoutunut omistautuakseen kirjoittamiselle.  

 

Jo Nesbø, Wikipedia (fi)

Jo Nesbø, kirjailijan kotisivut

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Isänsä poika
Tekijä Nesbø, Jo
Kieli Suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Johnny Kniga Kustannus, Helsinki
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 2014
Painos, painopaikka ja -vuosi BON-pokkari, 1. painos, painettu EU:ssa 2014
Sivumäärä 528 sivua
Alkuperämaa Norja
Alkuperäinen teos (ja kieli) Sønnen (norja)
Kääntäjä Menna, Outi
ISBN 978-951-0-411134-6
Korkeus / cm 17,8 cm
Leveys / cm 11 cm
Paksuus / cm 3,4 cm
Paino / g 270 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K4.
Sidonta Nidottu (pehmeäkantinen), kuvakansi
Koodi AK0617

Suosittelemme myös


Selaa myös nämä tuoteryhmät: Kaunokirjallisuus, Ulkomainen jännitys, Etusivu