Clinton Hillary Rodham, Tahtonainen

7,00
Sisältää marginaaliveron


Hillary Rodham Clinton on tuttu hahmo sadoille miljoonille ihmisille ympäri maailmaa. Tässä kirjassa hän kertoo suorasukaisesti, humoristisesti ja intohimoisesti lapsuudestaan ja  nuoruudestaan 1950-luvun Amerikassa ja kasvustaan Goldwater-tytöstä opiskelija-aktivistiksi ja edelleen maan ensimmäiseksi naiseksi. Hillary Rodham Clinton kasvoi aikuisuuteen Yhdysvalloissa tapahtuneen myrskyisän yhteiskunnallisen ja poliittisen muutoksen aikana. Hänestä tuli joillekin esikuva ja joillekin punainen vaate. Vaimona, äitinä, juristina, esitaistelijana ja kansainvälisenä ikonina Hillary on kokenut Yhdysvaltain suuret poliittiset sodat Watergatesta Whitewateriin. Hillary on ollut tärkeässä asemassa maansa lainsäädännön kehittämisessä. Hän on väsymättömästi taistellut julkisten terveyspalvelujen puolesta, laajentanut taloudellisia ja koulutuksellisia mahdollisuuksia yhä useamman ulottuville ja kulkenut ristiin rastiin ympäri maailmaa edistämässä naisasiaa, ihmisoikeuksia ja demokratiaa. Nykyään hän asuu New Yorkin Chappaquassa. (Lieveteksti).

 

Kirja sisältää valokuvia. 

 

 

Tuotteen lisätiedot

Teoksen nimi Tahtonainen
Tekijä Clinton Hillary Rodham
Kieli suomi
Kustantaja/Julkaisija ja julkaisupaikka Otava, Helsinki
Julkaisuvuosi, alkuperäinen 2003
Painos, painopaikka ja -vuosi Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2003
Sivumäärä 539 sivua
Alkuperämaa Yhdysvallat
Alkuperäinen teos (ja kieli) Living History
Kääntäjä Nivala, Leena
ISBN 951-1-17895-4
Korkeus / cm 24,3 cm
Leveys / cm 17,8 cm
Paksuus / cm 4,7 cm
Paino / g 1060 g
Kuntoluokka (ja -kuvaus) K3. Huom. Kirjan etulehdeltä on leikattu nimen kohdalta suikale pois.
Sidonta Sidottu (kovakantinen), paperinen kansilehti
Koodi AK0217

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Kaunokirjallisuus, Elämäkerrat, muistelmat