81-vuotias tohtori Juvenal Urbino yrittää saada lemmikkipapukaijaansa alas korkeasta mangopuusta. Hän laskee väärin oksan korkeuden ja putoaa alas. Tohtori kuolee ripittäytymättä kello 16.07 helluntaipyhänä. Leskeksi jäänyt 72-vuotias Fermina Daza kuiskaa arkun äärellä: ”Tapaamme pian.” Hautajaisiin saapuu myös Jokilaivayhtiön 76-vuotias johtaja Florentino Ariza. Hän sanoo leski Fermina Dazalle: ”Olen odottanut 51 vuotta, 9 kuukautta ja 4 päivää toistaakseni teille vielä kerran ikuisen uskollisuuteni ja kuolemattoman rakkauteni valan.” Näin tapahtuu nobelistin, maagiseksi realistiksi kutsutun Márquezin omalaatuisessa ja hurmaavan oikullisessa rakkausromaanissa, joka sijoittuu 1800-luvun loppuun ja 1900-luvun alkuun jonnekin Karibianmeren rannalle. Kaupunki voisi hyvin olla Kolumbian Barranquilla. Kuvatessaan vanhusten rakkautta Márquez osoittautuu jälleen mestarilliseksi komiikan ja tragiikan taitajaksi. Hän kutoo yhteen rakkauden, vanhenemisen ja kuoleman: tohtori Urbino taistelee riehuvaa koleraa vastaan kaikilla lääkärintaidoillaan, vanheneva Florentino odottaa uupumatta kosintamahdollisuutta ja tarinan lopussa 80-vuotiaalla Fermina-leskellä on luja usko tulevaisuuteen. Rakkautta koleran aikaan on rikas ja monivivahteinen, mutta helppolukuinen romaani. Sen tyyliin on tarttunut 1800-luvun kirjailijoiden, ranskalaisen Flaubertin ja Zolan, henkeä. Maailmalla romaani on saanut loistavan vastaanoton. (Takakansiteksti)

Kirjailija

Gabriel García Márquez (1927-2014) oli kolumbialainen kirjailija, toimittaja ja poliittinen aktivisti. Hän asui pääasiassa Meksikossa ja Euroopassa. Latinalaisessa Amerikassa García Márquez tunnettiin lempinimellä ”Gabo”. García Márquez sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1982.