”Teuvo Pakkalan novellikokoelmat Lapsia ja Pikku ihmisiä edustavat tyyliltään tekijänsä parasta, kiinteintä ja valmeinta tasoa. Pakkalan lapsissa on aikuinen jo pienoiskuvana valmis: nämä lapset edustavat jo varhaisina ikäkausinaan sitä tyyppiä ja luonnetta, josta heidän kohtalonsa sitten luontaisesti rakentuu. Lukiessa Pakkalan lapsinovelleja ei voi olla elävästi tuntematta, kuinka vähäinen itse asiassa on ero lapsen ja aikuisen välillä. Hän kykenee pienissä tilannekuvissaan tekemään lapsensa todella eläviksi ja todellisiksi, ja usein hänen mestaruutensa ilmeneekin tällaisissa luontevissa psykologisissa tilanteissa. Myös kasvatuksellinen näkökulma ansaitsee tunnustusta, mutta ei suinkaan siksi että se olisi tyrkytettyä ja opettavaista. Novellien joukossa on suoranaisia kasvatuksellisia pikkututkielmia. Pakkalalla on varmaa pedagogista vaistoa, niin kuin synnynnäisellä sielutieteilijällä ja kasvattajalla ainakin.” – Professori Rafael Koskimies, Elävä kansalliskirjallisuus. (Takakansiteksti)

Kirjailija

Teuvo Pakkala (1862 Oulu – 1925 Kuopio) oli suomalainen kirjailja. Hänet lasketaan 1880–1890-lukujen realisteihin, ja hänen tuotantoaa kuvataan myös naturalistiseksi. Pakkala tunnetaan erityisesti lapsinovelleistaan, joissa psykologinen herkkyys yhdistyy objektiiviseen tarkkailuun. Kirjailijan lapsihahmot ovat uskottavasti kuvattuja, kokonaisia ihmisiä, vaikka lapsinovellien arvo jäi aikalaiskriitikoilta usein huomaamatta. Teoksissaan Vaaralla (1891) ja Elsa (1894) Pakkala hyödyntää naturalismia tuhoisien naiskohtaloiden kuvauksissa. Pakkala kirjoitti myös kolme näytelmää. Laulunäytelmä Tukkijoella (1896) on yksi kaikkien aikojen suosituimmista kotimaisista draamoista. 

Teuvo Pakkala, Wikipedia (fi)