Niko Kazantzakisin jälkeensä jättämä romaani ’Veljesviha’ on järkyttävä kuvaus Kreikan sisällissodasta II maailmansodan jälkeen. Tämä teos, jolla on vakava sanoma koko taistelevalle ihmiskunnalle, tilittää syvällisesti myös tekijänsä kauan kypsyneitä ajatuksia elämästämme täällä ja suhteestamme Jumalaan. Romaanin tapahtumapaikkana on pieni, karu kylä Epeiroksen vuosiseudulla toista maailmansotaa seuranneen sisällissodan aikaan. Kyläläisten ja vuorilla piileskelevien kommunistisissien – ’mustalakkien’ ja ’punalakkien’ – välillä vallitsee leppymätön vaino. Kylään majoitettu sotaväenosasto vastaan sissien ryöstöretkiin kostorekillä, molemmat hautovat keinoja antaakseen lopullisen iskun. Tämä sotatila merkitsee kummankin puolen yksityisille ihmisille rajattomia kärsimyksiä, joita kirjailija kuvaa vavahduttavan konkreettisesti ja kiihkeän myötätuntoisesti. Siviilihenkilöitä, joiden epäillään olleen kosketuksissa sissien kanssa, teloitetaan armotta. Lapsia kuolee nälkään. Romaanin mahtava ja vaikuttava keskushahmo on kylän pappi isä Jannaros, joka myötäelää ja -kärsii tämän veljesvainon intensiivisesti ja keskustelee Jumalan kanssa yötä päivää ihmisten kärsimyksistä vaatien, uhaten, rukoillen, riidellen, rienaten. Tämä vitaalisen väsymätön vanha pappi, totuuden etsijä ja ihmisveljeyden aatteen edustaja, kuuluu Kazantzakisin suuriin henkilöhahmoihin. Lihaa ja verta ovat kirjan muutkin henkilöt, joista monen kohtalo täytyy säälimättömissä taisteluissa – heidän joukossaan papin oma varhain kotoa karannut poika, nyt hurja ja pelätty sissikapteeni. Pappi Jannaroksen painissa Jumalan kanssa tulee esiin Kazantzakisin omin elämänkatsomus ja hänen koko iän kestäneen uskollisen etsintänsä tulos, jolle hän teoksissaan on uudelleen ja uudelleen antanut konkreettisen muodon. Kauan Jumalan kanssa oteltuaan pappi tekee raskaan valintansa: yrittää johdattaa taistelevat osapuolet sovintoon ja kuolee marttyyrikuoleman. Romaani on järkyttävä kuvaus omasta ajastamme, syvästi kreikkalainen ja silti sanomaltaan yleisinhimillinen. Sen vakavaan sisältöön kutoutuu myös jotakin Kazantzakisin jäljittelemättömästä huumorista, ja sen sanomaa korostaa kirjoittajan selkeä ja voimallinen, maanläheinen tyyli. (Lieveteksti)

Kirjailija

Níkos Kazantzákis (1883 Iraklion, Kreeta, Kreikka – 1957 Freiburg, Länsi-Saksa) oli kreikkalainen kirjailija, runoilija, näytelmäkirjailija ja filosofi. Kazantzákis valmistui oikeustieteen tohtoriksi 1906 Ateenassa, mutta jo ennen sitä hän oli luonut uraa kirjailijana ja filosofina. Hän oli myös poliittinen aktiivi, jonka kiinnostus oli aluksi kohdistunut kreikan kansankielen eli dimotikín saamiseen virallisen kielen asemaan. Hänen pääteoksenaan pidetään vuonna vuonna 1938 ilmestynyttä Odýsseia (Οδύσσεια) -runoteosta. Romaanit saavuttivat kuitenkin suuremman kansansuosion. Niissä yhdistyvät ihmistutkiskelu, mystiikka, kristillisyys ja raju aistillisuus.

Níkos Kazantzákis, Wikipedia (fi)